Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhla. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. helmikuuta 2017

Mutatäytekakku

Meillä vietettiin viime viikolla 4-vuotis synttäreitä. Sankarin toive oli mutakakku, jossa on kerroksia. Väliin hän halusi vadelmia ja kermavaahto-tuorejuusto seosta. Loi vähän haastetta, mutta onnistuin.

Tässä tuo korkein versio kahdesta kakusta. 

Paistoin siis 3 ohutta mutakakkua, joista tuli kakkukerroksen ja väliin vatkasin kermavaahdon johon sekoitin maustamatonta tuorejuustoa. Lisäksi vielä kokonaisia vadelmia pakastimesta. Täytteessä ei ollut yhtään sokeria, sillä itse kakku on niin kovin makeeta.

Kakku, joka kyllä pääsi jatkoon ja aion tehdä toistekkin.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Sinisävyiset ristiäiset

Meillä vietettiin poikamme ristiäisiä viikonloppuna ja nyt esittelenkin hieman millaisella teemalla mentiin.

Kaikki mitä leivoin oli minulle uutta, joten testileivonnat ennen ristiäisä oli tarpeen. Kaikki kokeilut onnistuivat ja pääsivät "jatkoon". 

Kaikki alkoi kutsuista. Ne olivat teeman mukaan vaaleansiniset hopealla rusetilla. Sisällä oli pätkä Meidän uusi vauva- laulusta. Tähän sain idean ystäväni antamasta kortista. Kiitos <3


Tälläsisllä tarvikkeilla sain toivottua väriä leivonnaisiin. Candy meltsit olivat minulle uusituttavuus, mutta olivat aivan huippuja ja varmasti hyödynnän niitä tulevaisuudessakin. Ps. näiden hintojen vertailu kannattaa... huikeita eroja eri kauppojen välillä ;)

Kuppikakut leivoin pahvivuokiin ja kuorrutin lemon curd-mascarpone vaahdolla. Tuikut paloivat Partyliten symmetria triossa, jossa pohjalla oli akryyli timantteja. Paperipillit olivat lapsille mehulaseihin ja sinisistä havin kynttilöistä pääsi yksi kastepöydälle.

Pöytäliinana löytö Tokmannilta, joka kimalsi kivasti. Pöydän keskellä 2kpl vierekkäin Jyskin timanttikaitaliinaa.

Taffelin pretzelsit kuorrutettuna candy meltsin vaaleansinisellä. Ja nää oli niiin hyviä... suolasta ja makeeta samassa paketissa <3


Vaalean sinisiä marenkeja. Tämä kuva valitettavasti testiversioista, koska oikeat tuli syötyä ennen kuvausta :D

Vaaleita piparkakkuja kuorrutettuna sokerimassalla. Tästä kuorrutustavasta tuli kyllä suosikkini ja aion käyttää sitä myös joululeivonnaisiin.

Turkoosilla candy meltsillä kuorrutettuja minttu Dominopopseja. Näitä tuli 56kpl 3pötköstä dominoita ja paketista tuorejuustoa. Koristelussa käytin jotain super hero strösseli sekoitusta.

Tässä nuo tarjottavat ja kattaus. Tähän lisänä oli vielä suolainen kinkku-kasvispiirakka, joka on bravuurini lähes kaikkiin kekkereihin, joten sitä ei tarvinnut harjoitella.




















torstai 21. toukokuuta 2015

Teipeillä koristeltu kattaus (yhteistyö Teippitarha.fi:n kanssa)

Tämän postauksen suunnittelin Teippitarha.fi :n lahjoittamien tuotteiden pohjalta. 
Suunnittelin kuinka washiteippejä voi käyttää piristämässä kattausta.

Halusin melko yksinkertasta mutta kuitenkin väriä. käytössäni olivat seuraavat tuotteet:

Tein servettirenkaan talouspaperirullasta, jonka päällystin washiteipillä.

vanhan chilikastikepullon koristelin kukkateipillä ja viinilasin merkkasin kulmateipillä. (ajatuksena siis että jokainen lasi teipataan erilailla, niin juoja tunnistaa oman lasinsa)

Tässä lähikuvaa vielä servettirenkaasta. Lisäksi keksin teipata myös haarukan ja veitsen varret.

näistä tuli mun lempparit. Taitaa mennä koko tusina teippaukseen :)

Tämä oli siis varsinainen postaus joka on tehty yhteistyössä Teippitarha.fi:n kanssa. Teippejä on vielä jäljellä, joten niitä vilkkuu varmasti jatkossakin täällä. Haluan kiittää yhteistyöstä Teippitarhaa.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Joulu-, synttäri- ja juhlakirjat

Joulun aikaan monessa blogissa esiteltiin joulu-kirja. Kirja johon joka joulu kirjotetaan saadu ja annetut lahjat, parhaimmat ruokaohjeet, koristelut ja askartelut, sen vuoden joulukortti ja postimerkki.

Tein itsellenikin joulu-kirjan ja päätin soveltaa sitä myös muihin juhliin. Ensin ajattelin uudelle vuodelle, syntymäpäiville, pääsiäiselle ja joululle omaa kirjaa. Mutta päädyin loppujen lopuksi kirjoihin joulu,syntymäpäivät ja muut juhlat. Näin siksi koska haluan joskus myös koristaa halloweenina ja välillä taas pääsiäinen ja vappu menee ihan ohi.

Kun kirja ida oli valmis ei kun Tigeriin ostoksille ostamaan halpoja ja hyviä muistikirjoja. Mitä sitten vaikka niissä olikin ranskalaisten kuvia xD 

Eli siis:
Pari muistikirjaa
sakset
lahjapaperia (ruskeaa)
Washi
Tälläset nää vihkot siis oli ennen.

Pienellä päällystämisellä niistä tuli ihan pätevät juhlakirjat :)