Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakku. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. helmikuuta 2017

Mutatäytekakku

Meillä vietettiin viime viikolla 4-vuotis synttäreitä. Sankarin toive oli mutakakku, jossa on kerroksia. Väliin hän halusi vadelmia ja kermavaahto-tuorejuusto seosta. Loi vähän haastetta, mutta onnistuin.

Tässä tuo korkein versio kahdesta kakusta. 

Paistoin siis 3 ohutta mutakakkua, joista tuli kakkukerroksen ja väliin vatkasin kermavaahdon johon sekoitin maustamatonta tuorejuustoa. Lisäksi vielä kokonaisia vadelmia pakastimesta. Täytteessä ei ollut yhtään sokeria, sillä itse kakku on niin kovin makeeta.

Kakku, joka kyllä pääsi jatkoon ja aion tehdä toistekkin.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kuppikakku

Mun kaveri oli tehny tällästä jo aikoja sitten ja olin unohtanu koko jutun, kunnes törmäsin tähän uudelleen. Pakko oli lähteä kokeilemaan. Nyt varmaan kaikki ajattelee et voi morjens mikä herkku, mut oikeesti tosi maistuvaa ja varsinkin jos lisäilis vielä sekaan vähän suklaata.

Idea on siis tehdä kakku kahvikuppiin (suosittelen melko isoa kuppia). Ja mikä huippua tää valmistuu mikrossa 2,5 minuutissa. Että varokaa vaan yllätys vieraat seuraavalla kerralla mulla saattaa olla jopa tarjottavaa.

tarvitaan:
2rkl jauhoja
1tl leivinjauhetta
2rkl sokeria
1rkl kaakaojauhetta
1 kananmuna
1rkl maitoa
1rkl öljyä tai juoksevaa rasvavalmistetta
suklaata muutama pala

Kuivat aineet sekasin kuppiin, sitten kananmuna, maito ja rasva.
mikroon 2,5 min täydellä teholla.

Tässä siis tuo kuppikakku valmiina. Näin ilman suklaata tehtynä kakku jopa irtosi kupista hienosti.

ja aw kuinka kuokhea kakusta tuli, vaikka kananmunaa ei edes vatkattu. 
Oli kyllä ilo juoda kahvia ja toisessa kädessä samanlaisessa kupissa kakkua. Nam nam. Tänhön voi tietty koristalle tuorejuusto tomusokeri seoksella tai vaikka pelkällä tomusokerillakin.