Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivous. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. maaliskuuta 2018

Siivoushaaste: maaliskuu

On jälleen aika julkaista seuraava siivoushaaste. Edelliset haasteet ovat olleet lähinnä oikeasti siivousta, mutta tässä haasteessa käydään lävitse myös tietokoneen sisus.




Miten teillä on edelliset haasteet sujuneet?

Edelliset haasteet ovat itselleni olleet melko helppoja ja myös tämä tulevakin, koska olen paperiasioissa ollut melko järjestelmällinen aina,

Onnea haasteeseen!

tiistai 6. helmikuuta 2018

Siivoushaaste. helmikuu

On taas haasteen aika. Tästä tulostettavaksi valmispohja !

Miten teillä meni tammikuun haaste?

torstai 4. tammikuuta 2018

Minimalismipeli

Hurahdin joulukuussa minimalismipeliin. Olin melko varma, etten pääse kuun loppuun mutta toisin kävi. Kämpästä lähti 496 tavaraa ja vielä muutama päälle, koska esim. pussillinen lasipurkkeja oli minun säännöilläni yksi tavara. 

Minimalismi pelissa ideana on siis, että jokaisena päivänä karsitaan niin monta tavaraa kuin päivämäärä kertoo. Eli ensimmäinen päivä karsitaan yksi tavara, toinen päivä kaksi ja kolmantena kolme jne. 

Ajattelin, että joulukuu on sekä hyvä että huono ajankohta toteuttaa tämä, mutta silti sinnikkäästi yritin ja läpäisin haasteeni.

Meiltä lähti mm. kasa vaatteita neuvolaan ja kavereille, monta pussillista lumppua, pusseittain lasitölkkejä ja roskapussillinen lasten pikkusälää, joka oli jo unohdettu kellarin uumeniin. Tämä sälä olikin minun pelini pelastus, sillä turvauduin niihin pelin viimisinä päivinä ja sain kasaan n. 150kpl pikkutilpehööriä.

Tavaraa lähti myös asuintiloista kellariin varastoon ja luultavasti nekin siirtyvät muualla vielä jossakin vaiheessa. Tästä onkin hyvä aloittaa siistimpi vuosi 2018.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Puolen vuoden siivoushaaste

Musta on ihana siivota paikkoja kun on joku tietty lista mitä noudattaa. KonMari oli ihan loisto, jossa tavarat käytiin läpi lajeittain. 30päivän siivoushaaste taas oli ihanan helppo, koska jokainen "tehtävä" oli kestoltaan max. 30min. Nyt lähdin mukaan kuukausittaiseen siivoushaasteeseen, jossa joka kuukausi siivotaan tietyt jutut. 

Nyt on siis vuorossa tammikuu ja tässä teillekkin tulostettavaksi puhtaaksi kirjoittamani haaste!

Tähän listaan lisään kyllä itse vielä keittiökaappien päälliset.

Jatkossa löydät siivoushaasteet otsikkoaloituksella Siivoushaaste:


maanantai 1. tammikuuta 2018

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Haluan toivottaa kaikille lukijoilleni oikein hyvää uutta vuotta!

Uusi vuosi tuo taas mukanaan uusia projekteja. Kerron mm. kuinka kävi mun joulukuisessa minimalismipelissä ja millasia projekteja oon suunnitellu tulevalle vuodelle.

Viime vuoden projekteja oli bullet journal, joka jatkaa matkassani vielä tänä päivänäkin ja pois en sitä vaihtais. Toinen projekti oli kapselivaatekaappi (project333). Tällä hetkellä mennään siinä tilanteessa, että minulla on yksi toimiva kapseli ja muutama "lisäosa" kesää ja pakkastalvea varten.

2017 Himotuslistalta meiltä kodin sai pellavaiset pussilakanat ja pellavainen aamutaki sekä loppuvuonna 2016 tilaamani Minna Parikan puputennarit.

Tälle vuodelle en ole himotuslistaa edes koonnut, koska suurin osa projekteistani keskittyy tänä vuonna lähinna tavaran karsimiseen sen oston sijaan.

torstai 15. joulukuuta 2016

Joulukuun 16. Joulusiivousko?

Ensin ajattelin näitä itselleni joululahjaksi, mutta päädyinkin lulemaan ne ennen joulua. Loistavan  järjestyksen luin yhtenä iltana alusta loppuun ja päätinkin karsia hieman lisää tavaroita vuoden takaisen projektin jatkona.

Lisäksi suunnittelin tekeväni erilaisia budjetteja ja unelmakartan. Mielestäni nämä ovarät hyvää jatkoa viime kevääseen KonMari projektiini, josta koen jopa olleen hieman hyötyä.

KonMari projektin aloitettuani tavallaan tein unelmakartan, mutta vain omaan päähäni. Nyt taiteilen sen uuteen muistikirjaani (jonka esittelen teille alku vuodesta). 


Vielä kun saan vaatekaappini sellaiseen pisteeseen, että sieltä löytyy kaikki tarvitsemani eikä siellä ole mitään ylimääräistä olen tyytyväinen.

Lisäksi aion panostaa mm. kenkien esille laittoon. Esim. kesäisin haluaisin käyttää korkkareita, mutta ne jää käyttämättä koska en jaksa kaivella niitä juhlakenkälaatikosta komeron perältä.

Tässä siis projektia kerrakseen. Ei ehkä toteutettu ennen joulua, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kuvansiirto teipillä

Olen kateellisena katellut Pinterestissä kaikkia hienoja etikettejä. nyt ajattelin vihdoin ja viimein kokeilla itsekkin. Voin jo paljastaa, että tämä on vain kokeilu ja oikeita tuunauksia tähän tyyliin pääsette lukemaan ensivuoden puolella.


Tarvittiin:

Kirkasta teippiä
Tuloste (mikä tahansa paperinen teksti/kuva käy)
Vesikuppi

Teksti jonka halua päällystetään teipillä ja leikataan teipin kokoiseksi. Nyt tämä liuska laitetaan veteen likoamaan hetkeksi. Minulla tuo oli muutaman minuutin. Sitten paperi hangataan pois (minulla lähti lähes kokonaisena palana). Annetaan teipin kuivahtaa. Itse kuivasin lämpimän hellan päällä pidellen... ehkä hiustenkuivaaja voisi myös toimia.

Sitten teksti liimataan haluttuun paikkaa. Itse liimasin sanan "yleispuhdistus" sumutepulloon jossa luonnollsesti tekstin perusteella on yleispuhdistusainetta.

Tarvikkeet ovat näinkin yksinkertaiset

teipitetty teksti

tiputettuna veteen

kun sen sieltä nostin

kuivattuna paikoillaan.



perjantai 2. syyskuuta 2016

Hurahdus siivoukseen

Kuulin alkuvuodesta KonMarin siivouksen mullistavasta taiasta ja hurahdin siihen täysin. Se että onko siitä ollut kokonaisvaltaisesti apua on minun kohdallani mysteeri, mutta huomaan sen tuoman  eron/edistyksen edelliseen minääni.


 Olen karsinut tavaraa pois ja jopa sellaisia joihin oli vahvat tunne siteet. Muistot kuitenkin kaikista ihanista paperlappusista ja hassuista esineistä ovat mielessäni, joten päätin etten niitä konkreettisesti tarvitse.

Enää en siis hamstraa tavaraa vain sen takia, että se on velvollisuus tai ihan kiva. Mietin oikeasti tarvitsenko ko. tavaraa tai että onko se mieleinen oikeasti. Lisäksi olen alkanut ymmärtämään, että laatuun kun panostaa selviää vähemmällä tavara määrällä.

Annan muutaman esimerkin joihin olen itse päättänyt panostaa ennemmin laaduin kuin määrän takia:

Toppatakki:


Ostin kevät talvella Luhdan Outletistä itselleni talvitakin. Sellaisen jolla kehtaan liikkua niin kaupungilla, mutta millä voin rymytä lasten kanssa pihallakin. 

Pystyin siis luopumaan kahdesta takista (kaupunkitakki ja kotitakki), koska ostin laadukkaan ja aikaa kestävän takin. Lisäksi tällä kertaa hintakaan ei kirpaissut, koska tämä oli outlet löytö -70%.

Lakanat:


olin jo pitkään haaveillut pellavaisista lakanoista, koska olin kuullut niistä vain hyvää. Ja päätinkin että kun kesä koittaa satsaan pellavaisiin lakanoihin. Ostin pellavaiset lakanat... vaikkakin Ikeasta, mutta ovat mielestäni laadultaan ja myös hinnaltaan hyvät. Mietin vielä lakanapaketti kädessäni raaskinko, mutta onneksi tein valintani ja ostin.


Näin pystyin luopumaan meidän vanhempien sängyn lakanoista niin että niitä on enää 3kpl jäljellä kun ennen niitä oli viidet. Tässä kolmessakin on mielestäni vielä yhdet liikaa ja nekin ehkä "häviävät" tässä jossakin välissä. 

Tähän lisästäkseni on kuivaustumpu uusi kaverini, sillä mikä onkaan ihanampaa kuin heittää aamulla lakanat koneeseen ja laittaa ne jo illaksi takaisin. Kun jotain rakastaa haluaa sen kanssa nukkua joka yö ;)

Kengät:


Hilpasen joka paikkaan joka feikki crockseissa tai gore tex- lenkkareissa. Entiset kengät olivat tulleet taas tiensä päähän (n. 5vuoden käytön jälkeen). Joten päätin ostaa uudet. Tässä asiassa olen siis ollut fiksu jo pitkään, sillä ensimmäiset Gore Texit minulla on ollut jo yläasteella. Mietin pitkään ostanko nahkaiset Gore Texit vai niin tutut ja helpot lenkkarimalliset, jotka kuitenkin kuluvat huomattavasti nopeammin kuin nahkaiset. Päädyin kuitenkin "kankaisiin" lenkkarimallisiin, koska koin ne itselläni käytännöllisemmiksi kuin nahkaiset.

Näin ollen luovuin kasasta kenkiä, jotka olivat vähän sinne päin näköisiä ja joita en edes enää käyttänyt. Nämä uudet kengät menevät siis hyvin niin kaupungilla kuin jälleen kerran pihaleikeissäkin. Lisäksi päätin että käytän kesän aikana kaikenmaailman kesätöppösiä pois ja vippaan mäkeen syksyn tullessa.

Kunnon kevät/kesä/syksytakki:


Kun olin vauhtiin päässyt vaatetuksen suhteen, ostoslistalle nousi myös kunnon vettä- ja tuultapitävä kuoritakki. Tämä kyseinen takki toimittaa minulla myös leutojen talvipäivien talvitakin virkaa.


Stadiumista löysin itselleni synkkiä syksypäiviä piristävän vettä- ja tuultapitävän pinkin kuoritakin jolla kehtaa liikkua jälleen missä vaan ja myös kotona.

Ja taas lähti muutama muu "turha" takki pois tämän uutukaisen tieltä. Ja naulakko ja kausivaatevarasto pieneni roimasti, sillä tämä takkihan on esillä ympäri vuoden sen käyttöominaisuuksiensa takia.

Pyyhkeet:


Näitä oli kasaantunut jo muutenkin liikaa ja osasta luovuin jo keväällä ja sainkin ne näppärästi menemään ystäväni mukaan koiranpennuille. Jälleen kerran kiitokset kuivausrummun näitäkin pystyi vähentämään vielä uudelleen rummun saavuttua. Nyt niitä oli jo suht kiitettävä määrä, mutta veivät paljon tilaa.


Sitten kuulin Hamam- pyyhkeistä. Ohuen ohuista puuvillaisista pyyhkeistä, joiden luvattiin kuivaavan hyvin ja että myös kuivuisivat nopeasti. Ostin aluksi kaksi testiin ja ihastuin niihin täysin. kooltaan nämä kaksi olivat kuitenkin liian isoja, joten ostin pari pienenpää vielä lisäksi. 

Näin ollen paksuja froteisia pyyhkeitä lähti jälleen pois ja kaappitilaa tuli roimasti lisää. Nämä 4 Hamam-pyyhettä vie noin kahden froteisen pyyhkeen tilan.

Näistä vielä haaveissa käsipyyhkeet, mutta lähes kaikissa mihin olen törmännyt esteenä hankintaan on niiden liian suuri koko.


Päätin kuitenkin tyytyä ei hamam versioon jotka ostin Jyskistä ja puolitin, koska nämäkin olivat liian isoja meijän pikkuruiseen vessaan.

Laukku:


Tämänkin olin päättänyt kun tähän prosessiin aloin, mutta koska tämä oli hinnaltaa sen kovin kustannus päätin jättää sen lähestulkoon viimeisksi.

Päätin että satsaan kunnon nahkaiseen merkkilaukkuun, joka olisi ajaton ja sopisi käytettäväksi paikassa kuin paikassa. 

Kesän käsivarsillani neon pinkkiä H&M:n tekonahkaista jo hieman kulahtanutta käsilaukkuani kannellessani päätin että nyt on aika! Sanottuani vielä aatokseni ääneen ystävälleni alkoi rullat rullaata ja siitä noin viikon päästä käsissäni olikin uusi laukku!

Päädyin Modalu Englandin suurimpaan Pippa laukkuun, joka siis haukkasi euroja ihan kiitettävästi, mutta on mielestäni juuri sitä mitä halusin ja käytännössä ikuinen. Tämä tilaihme vetää itseensä käsittämättömän määrän tavaraa, vaikka on kuitenkin sen kokoinen että sen kanssa kehtaa liikkua vaikka juhlissakin.

Taas päädymme siis tilanteeseen että noin 10kpl laukkuja odottaa pois lähtöä. Se karsinko näistä nyt ensin ne huonokuntoisimmat pois ja pidän vielä muutaman ja heitän sitten käytöstä ne pois vai luovunko kaikista kerralla on vielä harkinnan alla. Jotenkin haluaisin luopua näistä kaikista kerralla, mutta mitäs sitten kun kaapissa kuitenkin on ihan kiva keltainen aito nahkainen laukku, jota olisikin ehkä kiva käyttää vaikka kesällä?  Tässä siis vielä ratkottavaa, vaikka onneksi muutamasta voinkin luopua heti niiden huonokuntoisuuden takia.


Tuoli:


Tämä on vasta haave asteella, koska tällä hetkellä paikassa johon tätä tuolia haaveilen on nojatuoli, joka kerää itseenä puolipitoiset vaatteet ja vauvan synnyttyä tämä nojatuoli saa siirtyä pinnasängyn alta. Kun pinnasängyn on aika siirtyä lasten huoneeseen saa tämä haaveilemani tuoli luvan tulla.

Kyseessä on Etolan Crystal-tuoli, joita haaveilin jo aikoinani keittiöön, mutta eivät kuitenkaan olleet sitä mitä oikeasti sinne halusin. Mutta meidän makuuhuoneeseen tämä yksittäinen tuoli sopii kuin nenä päähän ja olenkin aivan varma, että tämän saavuttua pääsen eroon myös puolipitoisten vaatteiden kasasta makuuhuoneessa. 

Eli jälleen lopputulema on, että jotakin lähtee kun jotakin tulee. Vaikka se olisikin vain pino puolipitoisia vaatteita vaatekomerossa eikä rumasti lojuva läjä makuuhuoneen ilmettä pilaamassa.


Tämän "kasvuprosessin" aikana esim. käyntini Ikeassa oli huvittava, sillä mukaan tarttui vain ja ainoastaan se mitä lähdin sieltä hakemaan ja ostosten loppusumma oli alle 20€. Normaalisti olisi mukaan lähtenyt muutamat kivat kynttilät ja servettejä yms. pikkusälää. Nyt kuitenkin tiesin, että kynttilöitä olisi seuraavaksi vuodeksi kaapeissa varastossa ja servettejä varmaankin seuraavaksi viideksi vuodeksi. Ostotottumukseni on siis muuttunut täysin samoin harkintakykyni. Ennen harkitsin asioiden hankkimista pitkään, nyt ostan sen mikä hyvältä tuntuu ja satsaa ennemmin laatuun. Opettavainen matka, joka on mielestäni vielä kohdallani hieman kesken. Tavarat eivät löydä heti paikoillensa, vaikka niin KonMari kirjassa "luvattiin" mutta edistystä on tapahtunut ja periaatteessa kaikelle kuitenkin on paikkansa. Ainoastaan minun oma laiskuus on haasteena tässä kaaoksessa :D






keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Sisustuskätköt

Nyt kun oon taas vääntäny ja kääntänyt kaikkia sisustusjuttuja sinne tänne niin ajattelin, että esittelen vähän niiden säilytys paikkoja. 

Tän postauksen myötä havahduin, että kuinka paljon meil on kaikkee ns. ylimäärästä kamaa asuin tiloissa mitä vois ihan hyvin jemmaa kellariin (kunhan sen remontti valmistuu).

Meillä on siis menossa kellari remppa, jotta saataisiin vihdoin kodinhoitohuone ja fiksua säilytys tilaa.

sen verran kellari on valmistunut että sain fiksusti kaikki joulukamat yhteen paikkaan.

Joulukamojen viereiseen kaappiin ajattelin muita kausi sisustus tavaroita, mutta niitä oli niin vähä että ne sai jäädä omalle paikalleen yläkertaan.

Nyt tulee kyllä niin kaaoskuvia että laittakaahan silmät kiinni jos pelkäätte sotkua.

tästä kaapista löytyy vähän kaikkea, sisustuskirjoja, maljakoita, kynttiläjalkoja jne.

Täällä on ne mun kausikoristeet... munia ja sillee :D ja kaikki kynttilä loput jutut.

Myös laatikoissa on kynttilöitä ja kaikkia pieniä koristelujuttuja.

torstai 25. joulukuuta 2014

Itse tehtyjä lahjoja

Tänä jouluna päätin myös että teen paljon lahjoja itse. Mukaan pääsivätkin soijavahakynttilät, itse ommeltu kaitaliina (tai siis vaan ne reunat ), koristellut tulitikkurasiat, tyynyliinat, tiskirätit, Tilda tytöt, huosiaimet, sinapit, karkit ja muistikirja. Lisäksi hyödynsin isäni taitoja ja mukaan lahjoihin pujahti myös puisia leikkuulautoja :)

Tässä on siis tuo tuohipesin ja leimasimella painettu tiskirätti. Käytin kankaalle sopivaa leimasin mustetta ja ihan tavallisia "tyhjiä" sieniliinoja. Leimalilin tekstin ja silitin musteen ohjeen mukaan kiinni. Pakkaus sellofaaniin ja huosiaimen käyttöohje mukaan.

Mukaan tilda tyttö ja itse tehty soijavah kynttilä

Tää oli ihan tavallinen valkoinen muistikirja, jonka maalasin turkoosiksi. Kirjamerkiksi tein tytön käden jäljen jonka piirsin pahviin x2 ja väliin liimasin kumilangan. Maalaus ja lahjan saajan nimi päälle.


Koristellut tulitikut

Isäni tekemät leikkuulaudat ja oma tekemä sinappi

vadelma sinappi, suklaanappeja ja riisimurokarkkeja

vara lumipallo ;)

ja vielä iso leikkuulauta

tiistai 28. lokakuuta 2014

30päivän siivoushaaste

En uskonu että musta on tähän tai ylipäätäsä lähen mukaan (linkki haasteeseen), Mutta ensimmäisen kohdan jälkeen haaste tuntu niin helpolle että jatkoin sitä vielä saman päivän aikana monta kohtaa. 

Aloitettuani jo päätin etten toteuta tätä peräkkäisinä päivinä ja innostuksen sattuessa siivoan useammankin kohteen saman päivän aikana. 

Kahden päivän aikana sain kahdenpikkuapulaisen kanssa siivottua 13 kohdetta, joka oli musta aika paljon, joten kertonee sekin että alunperin yhdelle päivälle tarjoitettu tehtävä on melko nopea ja helppo suorittaa.

Mulla oli myös suunnitelmissa Halloween-teemaviikko jälleen kerran, mutta tän siivous innostuksen myötä sekin jäi, joten päätin toteuttaa yhden Halloween postauksen, joka on sitten ehkä vähän laajempi (lue: sitä postausta tai rekvisiittaa ei oo ees suunniteltu vielä ). Joitakin ideoita on kylläkin jo mielessä, mikäli materiaalit löytyy kotoa :)