Näytetään tekstit, joissa on tunniste spraymaali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste spraymaali. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. marraskuuta 2016

Adventtikynttilät

Kohta on jälleen aika sytytellä adventtikynttilöitä. Tänä vuonna sainkin ostettua valmiit numerot, jotka on tarkoitettu kynttilöiden kylkeen. Väri ei jälleen kerran miellyttänyt minua, joten suhautin numerot kromi spraymaalilla. Alunperin valkeat numerot eivät edes olisi erottuneet valkoisista kynttilöistäni. Tosin ostin näitä numeroita kaksi pakettia ja jätin toiset vielä ainakin valkoisiksi.


Numerot olivat valmiiksi jo pahvissa kiinni, joten ne olivat siinä ollessaan helppo suhauttaa maalilla ja antaa kuivua.


Numerot kynttilöiden kylkeen ja kynttilät "hopeiselle" tarjottimelle. Tällä tarjottimella meillä on ollut lähes joka vuosi adventtikynttilät. Edelliset adventtikynttilä ideat löydät täältä, täältä ja täältä.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Musta hevonen

Ostin Tälläisen puisen hevosen pilkkahintaan, jo ostaessani tiesin, että tulen tuunaamaan tämän hepan, sillä se ei todellakaan  miellyttänyt silmääni mitenkään väritykseltään.

Tarvittiin:

Hevonen
Maalarinteippiä
Mustaa spraymaalia

Teippasin hännän, jotta se pysyisi juutin värisenä. Suhautin maalia pintaan... ainakin 4 kerrosta. kolmannen kerroksen kohdalla jo mietin, että miksen käyttänyt pohjamaalia ja tehnyt kerrankin kunnolla alusta loppuun. No hätänen kun olen niin siitä kärsin.

onhan se ihan kiva, mutta harmaanliila väritys punaisella yksityiskohdalla ei vaan oo mitenkän mua.

Teippasin hännän, jotta en joutuisi sitä vaihtamaan maalausoperaationi jälkeen.

Tässä tämä musta hevonen nyt sitten on. Lähtisikö se tallustamaan valkoisen keinuhevosen kanssa vaiko yksinään vasta joulun alla?



keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Kerrosrasia

Ostin nettikirppikseltä jo jonkinaikaa sitten tälläset kerrospurkit (2kpl). Ensin ne miellyttivät silmää, mutta sitten huomasin tekstissä kirjoitusvirheen ja ne päätyivät kaapin perälle. Keväällä töissä ollessani meille myyntiin tuli Mastonin Stone spraymaalia ja päätinkin kokeilla sitä näihin purkkeihin.

Tarvittiin:

Kerrospurkki
Mustaa pohjamaalia
Stone spraymaalia

Maalasin purkin ensin pohjamaalilla kun purkkipino oli kasattuna. Pohjamaalin kuivuttua sprayasin purkin kauttaaltaan Stone maalilla.


Tässä tuo purkki ja ihana kirjoitusvirhe :D

Ja tässä Stonella maalattuna. Ihanan rosinen ja viimeistelemätön lopputulos.

Vaikka tämä purkki kokikin uudistuksen se on silti vieläkin tyhjänä ja ilman loppusijoituspaikkaa. Ensin kaavailin sitä tytön pinneille yms mutta se on hieman haastava kasata, joten se idea sai jäädä :/




sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kullasta kromiin

Joku saattaakin muistaa kun kirpparilta jo aikoja sitten tämän taulunkehyksen ostin. Jahkailin kullan väriä kauan ja päädyin kuitenkin vaihtamaan sen kromiin. 



Muutama kerros kromispraytä päälle ja kappas se sopii meidän makkarin sisustukseen kun nenä päähän. 


Jonkinlaisen asetelmankin saimän aikaseks makuuhuoneen lipaston päälle

perjantai 11. joulukuuta 2015

Lumihiutaleiden muodonmuutos

Nää hiutaleet oli niin heräteostos, kun halvalla sai :D Rumia ku mitkä, mutta kelpo yksilöitä tuunattavaks. Toiselta puolen puunvärisiä ja toiseltapuolen punasta skottiruutua.

Vedellä liottaen pääsin skottiruutupinnasta eroon, jonka jälkeen hieon vielä ylimääräset pois (skottiruutu oli paperitarraa, joka lähti helposti pois, mutta liima oli hiottava).

Lopuksi ensin valkoista spraymaalia pintaan ja maalin ollessa vielä märkä suhautin kaukaa hopeaa spraymaalia. Näin maalit hieman sekoittuivat ja pinnasta tuli eläväisempi.

Tässä nää järkytykset.

Juuri maalattuna.


Siinä ne nyt odottelee kuivina sijoituspaikkaansa.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Ikeahacks: frösakull kehys

Voiko valokuvakehykseen rakastua? Kyllä voi! Tykästyin jo keväällä tähän kehykseen, mutta se pääty lahkaksi. Niimpä nyt ostin myös itselleni sen kun Ikeassa jälleen kävin.

Alkuperäinen  Frösaläkulla valokuvakehys...

Ja tuunauksen kohteeksi joutumisen jälkeen. Ihanan blingi ja huomattavasti enemmän sisustukseen sopivampi kuin alkuperäinen vaaleanpunainen.

Tähän joku kiva kuva ja eikun paikkaa etsimään :) 

Täytyy vähän mittailla mahtuuko tähän eräs kuva vai joutuuko käydä ostamassa sen isomman tälläisen kehyksen ;)

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kesän kukista talven iloksi

Kuivahtaneet alliumit oli musta niin nättejä että keräsin ne pois. Kuivatin verannalla auringossa ja niin niiden siemenkodatkin aukes ja sain kasan siemeniä.

Osan jäin ihan luonnollisiksi ja muutaman maalasin spraymaalilla hopeisiksi. Suunnittelin näitä makkarin tauluhyllylle, mutta katotaan mihin ne lopoujen lopuksi päätyvät.

Tästä lähdettiin...

Ja tälläiset niistä tuli

torstai 6. elokuuta 2015

Hopeaa canvasta

Tästä piti tulla jotain ihan muuta mitä tästä sit tuli. Idea oli maalata vanha canvas taulu ja tehdä siihen reikiä, mutta siitä tulikin niin kiva "keskeneräisenä" että se jäikin sellaiseksi.

Tarvittiin:
Vanha canvastaulu tai voi olla uusikin
Hopeista spraymaalia

Suhuta taulu ja reunat maalilla vähän epätasaisesti, jotta pinnasta tulee elävä. Ite vedin hopealla mutta mikä tahansa sisustukseen sopiva väri käy. 

Täähän olikin sitten astetta vaikeampi kuvattava jälleen kerran. Toivottavasti saatte tästä edes jotain irti, sillä ite oon tosi ihastunu tähän tauluun.

Siellä se on makuuhuoneen tauluhyllyllä. Kaipaa ehkä kaveria seurakseen?

Vanha sulkataulu saikin jäädä vielä esille.

Koko seinän kokonaisuus.

Onkohan syksy aina mulla joku taulukausi ku taas alkaa kesä taittuu syksyyn ja mä väsään tauluja.

Tää taulu vois toimia taas syksyllä alkavan kerhon askartelujen pohjana niinkuin edellinen valkoinenkin canvastaulu.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

3,50euron kynttilänjalat

Kävin kierroksella Jyskissä jokin aika sitten. Ale-laarista nappasin mukaan järkyttävän hirveet kynttilän jalat halpaan hintaan. Näille oli siis tuunaus tuomio heti alkuunsa.

Alkuperäis värissään. Siis olishan nää tänkin värisenä sopinu makkariin, mutta ei kiitos silti.

Muutama kerros valkoista spraymaalia ja kappas kuinka ilme muuttui.

Pääsivät jopa jo toimittamaan tehtäväänsä kun yks ilta oli niin kovin kosteaa niin saatiin se kylmän kalseus pois kynttilöitä polttamalla.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Metallikori tarjoiluun

Löysin kirpparilta tälläsen metallikorin. Näin sen heti ketsuppi,sinappi,salaattikastike korina terassille tai mökille.

Huitasin muutaman kerroksen uutta maalia päälle ja hioin vielä hiekkapaperilla kuvioiden kohdat vanhan näköseks ja vielä kerros lakkaa päälle ettei heti ruostu.

Mietin kyllä ennen maalausta että ruosteisena tämä olis kyllä ollut myös hieno. Sisäinen ääni vaan käski kuitenkin maalata.

Ennen

Ja jälkeen <3

torstai 11. joulukuuta 2014

Palapeli lumihiutale

Nyt pääs nääkin palat käyttöön. Mulla on ollu joku ikivanha palapeli tuolla laatikossa vaikka kuinka kauan. ja nytpä niistä paloista tuli jotain sellasta, että eipä tarvii enää laatikossa hillota.

Läjä kaikenkirjavia palapelin paloja

Liimalla yhteen niin että muodostuu lumihiutaleen näköisiä 

Ite käytin yhteen hiutaleeseen 9 palaa, mutta joissakin versioissa oli päästy kuudella palalla.


lopuksi spraymaalasin hiutaleet valkosiks. Vaati melko monta kerrosta,koska noi palat oli aika tummia.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Bambin matka lelusta koristeeksi

Mun vanhojen lelujen joukosta oli löytyny tällänen "ihana" keltanen bambi. Sulonenhan se oli, mutta väärän värinen.  

Hopeista spraymaalia pintaan ja bambi sai paikkansa.

Tästä lähdettiin...
... ja tähän tultiin.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Uudistetut pöytätabletit

Meillä on ollu nää Ikean pöytätabletit jo jonkin aikaa ja niille ei oo oikeen käyttöä löytynyt värinsä ja niiden määrän vuoksi (näitä on 4 ja meillä 6hengen pöytä), joten päätin vähän tuunailla niitä.

Hommaan tarvittiin:

pöytätabletit (soaré)
hopeista spraymaalia

Tässä siis lähtötilanne... ihan kivat joo

alimmainen suhuteltu hopeisella spraymaalilla ja päälimmäinen alkuperäis värissään.
Jätin toisen puolen tableteista maalaamatta, jotta niitä voi käyttää myös toisin päin alkuperäisen värisinä.

Nyt niitä onkin sitten yks ylimääränen, vaikka aluks niitä oli 2 liian vähän :) ihan kivasti piristi taas ilmettä.

Ei taas anna kuva lähellekkään sitä kuvaa, mitä nää on luonnossa... siis aivan ihanat <3