Näytetään tekstit, joissa on tunniste jysk. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jysk. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Eteisen uudistusta

Perheemme kasvaessa ahdas eteinen tuntui vieläkin ahtaammalta, joten uudistus oli tarpeen.

Seinälle pari koria irtotavaroiden kaaoksen hallintaan.

Uudet naulakot, jotka eivät ulkone seinästä niin paljon kuin vanhat.

Samoin kengät saivat uuden säilytyssysteemin. Vanha iso kenkäteline sai siis lähteä.

Toinen päätyseinä sai raikastetta kuviollisesta tapetista.

Kello on ollut jo kauan haaveissa, sillä lasten kanssa aikataulussa pysyminen on mahdottomuus.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukuun 3. Kimalteleva tuikkusetti

Tänään on vuorossa idea vaikkapa joululahjaksi tai jouluviemiseksi tuttaville. Bongasin Ihanan kimaltelevaa lahjapaperia ja siitä se ajatus sitten lähti kimaltelevasta kynttiläsetistä.

Tarvittiin:

Kimaltelevaa lahjapaperia
Tulitikkuaskeja
Tuikkuja
Timanttiverkkoa
Kaksipuolista teippiä

Leikkasin lahjapaperista tulitikkuaskeihin sopivat palat, jotka liimasin askeihin kakspuoleisella teipillä. Hommaa helpotti askien valkeat reunatjoten en tarvinnut alkaa kääntämään päällystyspaperia askien reunoille.

Tuikkuihin mittasin sopivan levyisen ja pituisen kaistaleen timanttiverkkoa jonka kiinnitin molemmista päistä ja keskeltä myös kakspuoleisella teipillä.


Tässä nuo tikkuaskin valmiina.

ja ihanasti blingaavat tuikut.

Näiden tuikkujen kanssa kannattaa olla varovainen sillä ne saattavat kuumeta ja sulattaa verkon. Näin ei minun testipoltossani käynyt, mutta varovaisuus ei ole koskaan liikaa,






keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Tuunattu tops- puikkorasia

Tämä tuunausidea on maannut jo pitkään askartelupisteeni pöydällä vain odottaen oikeaa aikaa. Nyt keräsin kasan keskeneräisiä töitä ja aloin toteuttamaan niitä loppuun. Tämäkin rasia pääsi valmiiksi asti ja oikealle paikalleen peilikaappiin.

Tarvittiin:

Tops-rasia (meillä oli vauvaversio)
Liimaa
Kuumaliimaa
Lahjapaperia
Timanttiverkkoa

Päällystin ensin rasian lahjapaperilla, sillä tekstit ja kuvat olisivat näkyneet ikävästi läpi timanttiverkon alta. Sitten mittasin timanttiverkosta oikisen kokoisen palan rasian sivuja kiertämään, jonka liimasin kuumaliimalla.

Näin rasia oli valmis.

näillä mentiin...


...ja tähän tultiin.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Sinisävyiset ristiäiset

Meillä vietettiin poikamme ristiäisiä viikonloppuna ja nyt esittelenkin hieman millaisella teemalla mentiin.

Kaikki mitä leivoin oli minulle uutta, joten testileivonnat ennen ristiäisä oli tarpeen. Kaikki kokeilut onnistuivat ja pääsivät "jatkoon". 

Kaikki alkoi kutsuista. Ne olivat teeman mukaan vaaleansiniset hopealla rusetilla. Sisällä oli pätkä Meidän uusi vauva- laulusta. Tähän sain idean ystäväni antamasta kortista. Kiitos <3


Tälläsisllä tarvikkeilla sain toivottua väriä leivonnaisiin. Candy meltsit olivat minulle uusituttavuus, mutta olivat aivan huippuja ja varmasti hyödynnän niitä tulevaisuudessakin. Ps. näiden hintojen vertailu kannattaa... huikeita eroja eri kauppojen välillä ;)

Kuppikakut leivoin pahvivuokiin ja kuorrutin lemon curd-mascarpone vaahdolla. Tuikut paloivat Partyliten symmetria triossa, jossa pohjalla oli akryyli timantteja. Paperipillit olivat lapsille mehulaseihin ja sinisistä havin kynttilöistä pääsi yksi kastepöydälle.

Pöytäliinana löytö Tokmannilta, joka kimalsi kivasti. Pöydän keskellä 2kpl vierekkäin Jyskin timanttikaitaliinaa.

Taffelin pretzelsit kuorrutettuna candy meltsin vaaleansinisellä. Ja nää oli niiin hyviä... suolasta ja makeeta samassa paketissa <3


Vaalean sinisiä marenkeja. Tämä kuva valitettavasti testiversioista, koska oikeat tuli syötyä ennen kuvausta :D

Vaaleita piparkakkuja kuorrutettuna sokerimassalla. Tästä kuorrutustavasta tuli kyllä suosikkini ja aion käyttää sitä myös joululeivonnaisiin.

Turkoosilla candy meltsillä kuorrutettuja minttu Dominopopseja. Näitä tuli 56kpl 3pötköstä dominoita ja paketista tuorejuustoa. Koristelussa käytin jotain super hero strösseli sekoitusta.

Tässä nuo tarjottavat ja kattaus. Tähän lisänä oli vielä suolainen kinkku-kasvispiirakka, joka on bravuurini lähes kaikkiin kekkereihin, joten sitä ei tarvinnut harjoitella.




















lauantai 22. lokakuuta 2016

Ruukun tuunausta

Löysin komeroa siivotessa reunasta rikki menneen ruukun. Laitoin sen jo kierrätyslootaan, mutta sitten iski idea!

Tuunaan ruukun, jotta saan siihen ujutettua jonkun kivan kasvin tai vaikka roudaan vessaan tilpehööri säilyttimeksi.

Tarvitaan:

Ruukku
Timanttinauhaa
Kuumaliimaa

Leikkasin timanttinauhasta reunan levyisen kaitaleen ja liimasin kuumaliimalla kiinni.
Näinkin yksinkertaisesti sain aikaan sen että ruukku ei päätynyt kaatikselle ja että sain silmää miellyttävämmän ruukun valkoisen sijasta.

Tässä tuo vaurio jonka ruukku oli kärsinyt.



Tässä lopputulos. rikkinäinen reuna näkyy ainoastaan ruukun sisäpuolelle, mutta kun tähän heittää esim. kasvin niin tuokin vaurio hukkuu sen sekaan.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Timantti koristeltu tyyny

Koska uusi vuosi on tulossa ja taivaallakin välkkyyn, niin miksei myös meidän sohvalla. 

Tarvikkeet:

Tyynyliina 
Ompelulankaa
Neula
Timantiverkkoa

Kaapista kaivoin ompelemani valkoisen tyynynpäällisen ja Jyskin timanttiverkosta leikkasin sopivan kokoisen ja silmää miellyttävän kaistaleen. Lopuksi ompelin kaitaleen harvoilla harppauksilla kiinni. 

Tässä  vähän mallausta, miten kaistaleen ompelen.

Ja valmis!

Pesua tämä yksilö ei ole vielä kokenut, mutta luulen että puran tuon ompelemani timanttiverkon pesun ajaksi pois.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Bling bling tuikkukuppi

Blingaa Blingaa.... TAAS! Löysin kesällä kun siivoilin meijän komeroita niin muutaman mintun vihreän tuikkukupin, jotka ei kuitenkaan enää miellyttäny silmää. Siirsin ne jo kirppari kasaankin, mutta kappas kävinkin pelastamassa ne vielä sieltä.

Tarvittiin:

Timanttiverkkoa
Kuumaliimaa
Tuikkukippo

Mallasin verkosta sopivan kokosen palan ja liimasin sen tuikkukipon päälle. Nopea ja näyttävä uudistus.

Näillä lähdettiin.


Tähän tultiin.

Ps. Testailin tätä valvovan silmän alla ja purkki ei kuumentunut mitenkään, joten ei ollut vaaraa että verkko esim. sulaa. Kuitenkaan en lähtis tätä tekemään kovin pieneen kippoon missä kuumenemisen vaara on suurempi. Jokainen siis tekee omalla vastuullaan ;)

maanantai 27. heinäkuuta 2015

3,50euron kynttilänjalat

Kävin kierroksella Jyskissä jokin aika sitten. Ale-laarista nappasin mukaan järkyttävän hirveet kynttilän jalat halpaan hintaan. Näille oli siis tuunaus tuomio heti alkuunsa.

Alkuperäis värissään. Siis olishan nää tänkin värisenä sopinu makkariin, mutta ei kiitos silti.

Muutama kerros valkoista spraymaalia ja kappas kuinka ilme muuttui.

Pääsivät jopa jo toimittamaan tehtäväänsä kun yks ilta oli niin kovin kosteaa niin saatiin se kylmän kalseus pois kynttilöitä polttamalla.

torstai 5. helmikuuta 2015

Tytön huoneen uudet verhot

Kevättä on rinnassa,kun piti uudet verhotkin tehä tytön huoneeseen. Kangas on ollu melkein 2vuotta odottamassa inspiraatiota. Oon siis ostany 5metrin valmispalan joskus Jyskistä hintaan 5euroa. Tähän projektiin meni tosta pakasta 1,8m joten kangasra jäi vielä vaikka kuinka muihin projekteihin.

Tässäpä nuo ikkunassa nyt keikkuvat

Ja lähikuvaa