Näytetään tekstit, joissa on tunniste sininen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sininen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. marraskuuta 2016

Sinisävyiset ristiäiset

Meillä vietettiin poikamme ristiäisiä viikonloppuna ja nyt esittelenkin hieman millaisella teemalla mentiin.

Kaikki mitä leivoin oli minulle uutta, joten testileivonnat ennen ristiäisä oli tarpeen. Kaikki kokeilut onnistuivat ja pääsivät "jatkoon". 

Kaikki alkoi kutsuista. Ne olivat teeman mukaan vaaleansiniset hopealla rusetilla. Sisällä oli pätkä Meidän uusi vauva- laulusta. Tähän sain idean ystäväni antamasta kortista. Kiitos <3


Tälläsisllä tarvikkeilla sain toivottua väriä leivonnaisiin. Candy meltsit olivat minulle uusituttavuus, mutta olivat aivan huippuja ja varmasti hyödynnän niitä tulevaisuudessakin. Ps. näiden hintojen vertailu kannattaa... huikeita eroja eri kauppojen välillä ;)

Kuppikakut leivoin pahvivuokiin ja kuorrutin lemon curd-mascarpone vaahdolla. Tuikut paloivat Partyliten symmetria triossa, jossa pohjalla oli akryyli timantteja. Paperipillit olivat lapsille mehulaseihin ja sinisistä havin kynttilöistä pääsi yksi kastepöydälle.

Pöytäliinana löytö Tokmannilta, joka kimalsi kivasti. Pöydän keskellä 2kpl vierekkäin Jyskin timanttikaitaliinaa.

Taffelin pretzelsit kuorrutettuna candy meltsin vaaleansinisellä. Ja nää oli niiin hyviä... suolasta ja makeeta samassa paketissa <3


Vaalean sinisiä marenkeja. Tämä kuva valitettavasti testiversioista, koska oikeat tuli syötyä ennen kuvausta :D

Vaaleita piparkakkuja kuorrutettuna sokerimassalla. Tästä kuorrutustavasta tuli kyllä suosikkini ja aion käyttää sitä myös joululeivonnaisiin.

Turkoosilla candy meltsillä kuorrutettuja minttu Dominopopseja. Näitä tuli 56kpl 3pötköstä dominoita ja paketista tuorejuustoa. Koristelussa käytin jotain super hero strösseli sekoitusta.

Tässä nuo tarjottavat ja kattaus. Tähän lisänä oli vielä suolainen kinkku-kasvispiirakka, joka on bravuurini lähes kaikkiin kekkereihin, joten sitä ei tarvinnut harjoitella.




















sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukukat

Meidän eteinen on just sopivan viileä paikka kukille. Siellä viihtyy niin ruusut, tulppaanit ja hyasintit.

Ensin visioni oli laittaa hyasintit väli-ikkunen väliin, mutta sitten päädyinkin kastikekulho ratkaisuun. 

Pesin sipuleista mullat pois ja karsin juuria. Asettelin sipulit kastikekulhoon ja lisäsin päälle hieman sisalia.

Mustikanvarvut keräsin lähi metsästä ja sprayasin hieman hopealla spraymaalilla. Nostin kimpun lasiin, jossa pohjalla on merisuolaa. Kimpun niputin vielä yhteen valkoisella satiininauhalla.

Jouluruusu taas viettää aikaansa paperipussissa keittiössä. Välillä se kyllä seilaa myös eteiseen lipaston päälle. Tää jouluruusu on ollu mulla jo monta vuotta ja kukkii yleensä kesällä ja joulun aikoihin.

Hyasintti ja mustikanvarpu asetelma.

Jouluruusu  <3 

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Pihasauna

Meillä on siis pihasauna sisäsaunan sijasta. Kesäisin pihasauna on kovemmalla käytöllä kuin talvisin, koska sinne pitää kärrätä vesi ja talvella lämmitys pitää aloittaa jo aamusta mikäli mielii illalla saunaan.

Sauna on ollut valmis kohta puolin pari vuotta mutta sieltä on ollu hankala napata kuvia sen pimeyden vuoksi. Tässä siis yritelmää esitellä meidän pihasauna.

Puku/takkahuone. Istuintyynyt on päällystetty akryylikankaalla, joten ne hylkivät vettä ja likaa mutta ovat silti mukavat istua.

Takka lämmittää nopeasti ja saunan päätteeksi on kiva grillata makkarat.

Pesutila, jossa iso saavi pesuvedelle oven takana ja toisella puolen vesipata.

Itse sauna. Sauna on käsitelty supi saunasuojalla. Seinissä sävy tuomi ja lauteissa kivikko. Katossa kiertää valokuitu valot. Nurkassa olevan päydän ja kiukaan päällä hieman suuremmat kuituvalot kuin muuten.

Minä joka on saunomisesta niin tykkää niin istun jopa ihan mielelläni täällä.

Ja jotta mun pöllö villitys ei pääsis unohrumaan niin tuolla kulmapöydän päällä on emendon saunapöllö ja laudeliinoina löytyy lapuan kankureiden pöllö kuosiset liinat.

torstai 21. toukokuuta 2015

Teipeillä koristeltu kattaus (yhteistyö Teippitarha.fi:n kanssa)

Tämän postauksen suunnittelin Teippitarha.fi :n lahjoittamien tuotteiden pohjalta. 
Suunnittelin kuinka washiteippejä voi käyttää piristämässä kattausta.

Halusin melko yksinkertasta mutta kuitenkin väriä. käytössäni olivat seuraavat tuotteet:

Tein servettirenkaan talouspaperirullasta, jonka päällystin washiteipillä.

vanhan chilikastikepullon koristelin kukkateipillä ja viinilasin merkkasin kulmateipillä. (ajatuksena siis että jokainen lasi teipataan erilailla, niin juoja tunnistaa oman lasinsa)

Tässä lähikuvaa vielä servettirenkaasta. Lisäksi keksin teipata myös haarukan ja veitsen varret.

näistä tuli mun lempparit. Taitaa mennä koko tusina teippaukseen :)

Tämä oli siis varsinainen postaus joka on tehty yhteistyössä Teippitarha.fi:n kanssa. Teippejä on vielä jäljellä, joten niitä vilkkuu varmasti jatkossakin täällä. Haluan kiittää yhteistyöstä Teippitarhaa.

torstai 13. helmikuuta 2014

Maljakon uusi ulkokuori

Meillä on kummitellut jo muutaman vuoden yks maljakko, jota on käytetty tasan kerran. Tää maljakko omaa sellaisen värin joka on musta ihan kiva mutta ei vaan sovi koriste esineeseen.

Tuumasta toimeen ja maljakko ja spraymaali mukaan ja kellarin eteiseen maalaamaan.


Näin tästä tuli enemmän köyttökelvollisemman värinen.

Niin helppoa.  Puutarhatonttuja yms patsaitakin kun katsoo uudella silmällä ja suhauttaa maalin pintaan saa tosi kivoja sisustus esineitä.