Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmaa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. elokuuta 2016

Hyötyä miehen harrastuksesta

Rakas mieheni harrastaa frisbeegolfia ja tälläsiä laatikoita on meille ilmaantunut kesän mittaan muutamia. Kooltaan ne ovat olleet kivoja, joten olen ne säästänyt.

Nyt kun sain pestyä vihdoin viimein tulevan vauvan vaatteet, niin innostuin myös näistä laatikoista. Nämä olivat siis juuri oikean kokoisia pienen pienille vaatteille.

Tarvikket:

Pahvilaatikoita
Dc-fixia
Sakset

Näillä lähdettiin. fixin hain Etolasta.


Laatikoista vain lepattimet pois ja fixiä pintaa.


Ja siellä ne ovat pienen pienet vaatteet viikattuina.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Ladon ovesta valokuva pidikkeeksi

Tää on sellanen idea mikä on pyöriny mielessä kauan. Oon säännöllisin väliajoin törmänny tähän pinterestissä ja vain odottanu hetkeä että löydän jostain harmaantunutta lautaa.

Nyt löyty! Vanha ladon ovi, joka maannu maassa jo jonkin aikaa muttei kuitenkaan ollut vielä mätä.

Sahasin pari sopivan kokosta pätkää, jotka kuitenkin vielä odotteli loppu silausta ja kuivui samalla läpi kuiviksi.

Tervittiin: 
Harmaantunutta lautaa
Juuttinarua 
Pyykkipoikia
Kuumaliimaa

Näillä lähdettiin

Puiset pyykkipojat kiinni kuumaliimalla

Muutama kierros juuttinarua ja rusetti.

Näin valmistu siis valokuvan pitimet. Tai miksei kauppalistan, muistilapun tai jonkun muun tärkeän lapun pitimet.

Nää oli vähän sellanen "teen nyt näistäkin" tuunaus. Nää laudan pätkät olin varannu tähän hommaan ennen kun löysin harmaata lautaa, joten tein sit niistäkin samanlaiset.

Lopusta ovesta meen kattomaan käyttökelposet kohdat ja kuivattelen talven jos vaikka keksis niistäkn jotain kivaa :)

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Pihasauna

Meillä on siis pihasauna sisäsaunan sijasta. Kesäisin pihasauna on kovemmalla käytöllä kuin talvisin, koska sinne pitää kärrätä vesi ja talvella lämmitys pitää aloittaa jo aamusta mikäli mielii illalla saunaan.

Sauna on ollut valmis kohta puolin pari vuotta mutta sieltä on ollu hankala napata kuvia sen pimeyden vuoksi. Tässä siis yritelmää esitellä meidän pihasauna.

Puku/takkahuone. Istuintyynyt on päällystetty akryylikankaalla, joten ne hylkivät vettä ja likaa mutta ovat silti mukavat istua.

Takka lämmittää nopeasti ja saunan päätteeksi on kiva grillata makkarat.

Pesutila, jossa iso saavi pesuvedelle oven takana ja toisella puolen vesipata.

Itse sauna. Sauna on käsitelty supi saunasuojalla. Seinissä sävy tuomi ja lauteissa kivikko. Katossa kiertää valokuitu valot. Nurkassa olevan päydän ja kiukaan päällä hieman suuremmat kuituvalot kuin muuten.

Minä joka on saunomisesta niin tykkää niin istun jopa ihan mielelläni täällä.

Ja jotta mun pöllö villitys ei pääsis unohrumaan niin tuolla kulmapöydän päällä on emendon saunapöllö ja laudeliinoina löytyy lapuan kankureiden pöllö kuosiset liinat.