Näytetään tekstit, joissa on tunniste finnmari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste finnmari. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Hopean hohtoa

Oon haaveillu isosta cooler maljasta piiitkään. aikomuksena on ollut istuttaa siihen kukkia, viilentää juomia, tarjoilla erinäisiä asioita jne. Eli siis melko monitoimikippo.

No nyt sitten löysin tämän yksilön ja vielä kelpo hintaan alle 25€. Kalleimmat mitä olen nähnyt ja kuolannut niiden perään on olleet reilusti yli 100€. 

Tämä yksilö miellytti vielä silmää jopa enemmän kuin ne kalliimmat. Tämän bongasin Lahden Kärkkäiseltä, jossa kävin pikavisiitin tässä yks päivä.

Samalla reissulla poikkesin Finnmarin myymälään ja nappasin hopean himoissani tämän n. 8€uron pallon mukaan. Tämä on kai tarkoitettu kynttilöille varoitustekstien perusteella, mutta mietin tätä myös maljakoksi.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Adventtikynttilät

Kohta on jälleen aika sytytellä adventtikynttilöitä. Tänä vuonna sainkin ostettua valmiit numerot, jotka on tarkoitettu kynttilöiden kylkeen. Väri ei jälleen kerran miellyttänyt minua, joten suhautin numerot kromi spraymaalilla. Alunperin valkeat numerot eivät edes olisi erottuneet valkoisista kynttilöistäni. Tosin ostin näitä numeroita kaksi pakettia ja jätin toiset vielä ainakin valkoisiksi.


Numerot olivat valmiiksi jo pahvissa kiinni, joten ne olivat siinä ollessaan helppo suhauttaa maalilla ja antaa kuivua.


Numerot kynttilöiden kylkeen ja kynttilät "hopeiselle" tarjottimelle. Tällä tarjottimella meillä on ollut lähes joka vuosi adventtikynttilät. Edelliset adventtikynttilä ideat löydät täältä, täältä ja täältä.

tiistai 25. elokuuta 2015

Ajopuu kynttiläteline

Mökiltä kaivelemani ajopuun pala pääsi oikeaan tehtäväänsä vihdoin... kynttilätelineeksi.

Kaivoin joskus finnmarilta ostamani kynttilän aluset, joissa oli piikki pohjassa esiin ja mallasin niille kohdat laudassa.

Porasin vähän isommat kuin piikki reijät lautaan ja katkaisin piikit niin etteivät tulleet laudan läpi. Näin kynttilät pysyvät tukevasti laudassa. 

Aluksi ajattelin vielä liimata mutta ajattelin että kun kyllästyn tähän niin se on helpompi purkaa.



Nyt on kyllä vähän surkeat kuvat mutta ymmärrätte varmaan idean.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Kun kynttiläjalasta tuli tuikkualusta

Tää tuunaus oli tavallaan vahinko. Olin laittamassa tota lasikippoa säilöön ja laskin sen tohon kynttiläjalan viereen, kunnes olisin tehny tilan sille kaappiin. Hah kappas meniskö nää yhteen... menihän ne :) 
Itseasiassa tykkään tästä tällä lasikipolla paljon enemmän kun ilman. Taidankin hommata toisenkin kipon, kunhan Finnmarille ehdin.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Uusia asetelmia

Sisustuskörpänen iski taas tässä ja päätin laittaa vähän asetelmia uusisks ja suurimman muutoksen kokikin kirjahylly. Lähinnä kuitenkin sen piilossa oleva sisältö. Piilossa olleet cd levyt saivat väistyä koriste-esineiden tieltä. Mä oon tosi huono heittää pois tai lahjottamaan eteenpäin mun "vanhoja" koristeita, joten siellä kirjahyllyssä ne on nyt katseilta piilossa ja helposti esiin nostettavissa.

Isäni vanha nalle sai kaverikseen mariskoolin, kastehelmeä ja grapponiaa. 

Lasikarahvit siirtyi kirjahyllyn vitriiniin

Pentikin pallokippo lähti myös kirjahyllyyn ja peltipurkit sai seurakseen lasimaljan kultareunuksineen

iso Riihimäki sai kaverikseen pari kynttiläpulloa. Toisen sisällä on koristehiekkaa ja toisen kahvinpapuja.

Aallot pääsi kaikki samaööe hyllylle ja lasiset jutut omalle hyllylleen. Cupido maljakon vieressä on Viialan lasin keittotölkki, joka oli myös viime kertaisen kellari kierroksen löytöjä.