keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Tuunattu tops- puikkorasia

Tämä tuunausidea on maannut jo pitkään askartelupisteeni pöydällä vain odottaen oikeaa aikaa. Nyt keräsin kasan keskeneräisiä töitä ja aloin toteuttamaan niitä loppuun. Tämäkin rasia pääsi valmiiksi asti ja oikealle paikalleen peilikaappiin.

Tarvittiin:

Tops-rasia (meillä oli vauvaversio)
Liimaa
Kuumaliimaa
Lahjapaperia
Timanttiverkkoa

Päällystin ensin rasian lahjapaperilla, sillä tekstit ja kuvat olisivat näkyneet ikävästi läpi timanttiverkon alta. Sitten mittasin timanttiverkosta oikisen kokoisen palan rasian sivuja kiertämään, jonka liimasin kuumaliimalla.

Näin rasia oli valmis.

näillä mentiin...


...ja tähän tultiin.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Maatuskat omin käsin

Maatuskat ovat mielestäni jotenkin hassun hauska koriste. Kuitenkaan en löytänyt sellaisia maatuskoja jotka oliisvat miellyttäneet silmääni täysin, joten tilasin puuvalmiit maatuskat ja tuunailin itse. Eipä nuo kyllä vieläkään omaa silmää miellytä täysin, mutta ainakin ovat sinne päin mitä hainkin.

Maatuskat tilasin kiinasta, joten ne olivat vähän niin ja näin vinkisin vonksin. Isoimpaa joulun vielä vähän hiomaa, että saan sen kiinni. Yhteen on jäänyt kuvatessa vielä apuviivakin tallelle. Maalauksen toteutin mustalla ja valkoisella permanet tussilla. 

lauantai 19. marraskuuta 2016

Pillihimmeli

Oon kateellisena ihastellut kun porukka värkkää pillihimmeleitä ja kun pilleihin törmäsin päätin kokeilla itsekkin. Ostin paketin lyhyitä pillejä Sinellistä ja illalal aloinkin jo väsäämään isompaa kranssia.

Ensimmäinenon kyllä sen näköinen että se onkin ensimminen, mutta ehkä seuraavasta tulee kivempi ja huollitellumman näköinen. Mini versio olikin sitten tapaus erikseen, koska oli niin pieni. Kiva ja helppo tehdä, mutta liian pieni minun nakkisormille.

Tässä tuo iso, joka vielä etsii paikkaa. ehkä se pääsee jonkin joulupallon kanssa keikkumaan verannan oveen.

Ja miniversio, jonka tyttäremme tilasi omaan huoneeseensa. Tällä hetkellä se onkin hänen lipaston päällä ja keskellä tukkukippo led tuikkuineen, joita hän on haaveillut kotiinkin koska kerhossakin on :D

Ohje kranssiin on täältä



torstai 17. marraskuuta 2016

Tuunattu tarjotin

Bongasin hyvällä alella tälläsiä tarjottimia, jotka eivät millyttäneet silmää. Pakko oli napata mukaan sillä keksin jo kaupassa, kuinka niistä saisi hyviä pohia niin kynttilöille kuin lahjoillekkin.

Tarvittiin:

Tarjotin
Dc-fixiä
Sakset

Mittailin fixistä sopivan palan ja leikkasin. Päällystin tarjottimen ruman kuvan fixillä ja vóla siinä se.

Tässä alkuperäinen tarjotin, joska ei niin minun makuuni.


Ensimmäinen versio liitutaulutarralla...

toinen Lidlin lautatarralla


tiistai 15. marraskuuta 2016

Sinisävyiset ristiäiset

Meillä vietettiin poikamme ristiäisiä viikonloppuna ja nyt esittelenkin hieman millaisella teemalla mentiin.

Kaikki mitä leivoin oli minulle uutta, joten testileivonnat ennen ristiäisä oli tarpeen. Kaikki kokeilut onnistuivat ja pääsivät "jatkoon". 

Kaikki alkoi kutsuista. Ne olivat teeman mukaan vaaleansiniset hopealla rusetilla. Sisällä oli pätkä Meidän uusi vauva- laulusta. Tähän sain idean ystäväni antamasta kortista. Kiitos <3


Tälläsisllä tarvikkeilla sain toivottua väriä leivonnaisiin. Candy meltsit olivat minulle uusituttavuus, mutta olivat aivan huippuja ja varmasti hyödynnän niitä tulevaisuudessakin. Ps. näiden hintojen vertailu kannattaa... huikeita eroja eri kauppojen välillä ;)

Kuppikakut leivoin pahvivuokiin ja kuorrutin lemon curd-mascarpone vaahdolla. Tuikut paloivat Partyliten symmetria triossa, jossa pohjalla oli akryyli timantteja. Paperipillit olivat lapsille mehulaseihin ja sinisistä havin kynttilöistä pääsi yksi kastepöydälle.

Pöytäliinana löytö Tokmannilta, joka kimalsi kivasti. Pöydän keskellä 2kpl vierekkäin Jyskin timanttikaitaliinaa.

Taffelin pretzelsit kuorrutettuna candy meltsin vaaleansinisellä. Ja nää oli niiin hyviä... suolasta ja makeeta samassa paketissa <3


Vaalean sinisiä marenkeja. Tämä kuva valitettavasti testiversioista, koska oikeat tuli syötyä ennen kuvausta :D

Vaaleita piparkakkuja kuorrutettuna sokerimassalla. Tästä kuorrutustavasta tuli kyllä suosikkini ja aion käyttää sitä myös joululeivonnaisiin.

Turkoosilla candy meltsillä kuorrutettuja minttu Dominopopseja. Näitä tuli 56kpl 3pötköstä dominoita ja paketista tuorejuustoa. Koristelussa käytin jotain super hero strösseli sekoitusta.

Tässä nuo tarjottavat ja kattaus. Tähän lisänä oli vielä suolainen kinkku-kasvispiirakka, joka on bravuurini lähes kaikkiin kekkereihin, joten sitä ei tarvinnut harjoitella.




















keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Tyynyjen tuunausta

Koska mun bling bling kausi vaan pahenee niin päätin sitten tuunailla tyynyjäkin vielä enemmän blingiksi. Tyynyliinat tilasin Jotexilta 2kpl/ 2,99€ ja nekin taisivat olla silloin vielä jossakin alessa. Liinan pinta on jo ennestään kiiltävää ja mielestäni liinat ovat muutenkin tosi kivat. Sisälle tungin Ikean halpis tyyny 50x60cm. Lopuksi ompelin tyynyn keskelle molemmin puolin timanttinapit. Yksin kertaisella toimenpiteellä sain tyynyistä vielä enemmän kimaltelevat.


Tyynyliinana Jotexin Grace valkoisena

Ja tässä tuo timanttinappi.

Näitä nappeja olisi vielä jemmassa muutama kymmenen, että eiköhän niitä täällä blogissakin vielä nähdä lisää.


maanantai 7. marraskuuta 2016

DIY: kimalteleva taulu

Kuolasin eräässä Fb-ryhmässä kimaltelevaa taulua. Hurjan hinnan vuoksi päätin yrittää tehdä taulun itse.Eihän siitä ihan sitä tullut mitä ajattelin, mutta kyllä se seinälle pääsi.

Tarvittiin:

Canvaspohja
Akryylimaalia (musta ja valkoinen)
Tiskisieni
Pensseli
Art mediumia (kirkkaaksi kuivuva liimakin olisi käynnyt)
Hileitä

Läsikin tauluun muutaman maalitipan ja levitin ne tiskisienen kanssa poikittaissuunnassa. Maalin kuivuttua sekoitin art mediumia ja hileitä ja sudin ne pensselillä pohjaan. joihinkin kohtiin sudin enemmän ja joihinkin ihan vain häivähdyksen. Lopuksi annoin kuivua ja nostin tauluhyllylle tuottamaan iloa.



Tässä ennen hileitä

Sekoitin hopeisia ja valkoisia hileitä Art mediumiin

Tässä  juuri sivellyt hileet.

Kuivuneena. Tässä näkyy parhaiten kuinka kivasti tuo taulu kimaltaa auringon paisteessa.



Siellä se on nyt seinällä. Ehkä joutuu vähän vielä fiksaamaan tuota asetelmaa.

Tämän taulun hinnaksi tuli siis n. 9euroa. Melko halpa verraten siihen inspiraatio tauluuni, joka maksoi useamman satasen.