Nää on oikeen herkkupepun unelma leivoksia. Aineet löytyy ainaki meidän kaapista aina ja on vielä kaiken lisäks makeita ja riittosia, sillä näitä ei kahta palaa kerralla syö.
Kinuskiruudut
Pohja:
4dl jauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
5rkl sokeria
200g juoksevaa rasvavalmustetta
Sekoita kuivat aineet ja sekoita sekaan rasva
Levitä voideltuun vuokaan n. 20x30cm tasaisesti ja paista uunissa 15min 225 astetta.
Tee sillä välin kinuski
Kinuski:
100g voita
1,5 dl sokeria
1dl fariinisokeria
1dl ruokakermaa
Sekoita aineet keskenään kattilassa ja keitä hiljalleen n. 10min.
Anna pohjan jäähtyä ja levitä n. Minuutin levännyt kinuski pohjan päälle. Anna "jähmettyä" puolituntia.
Pinta ei kovetu vaan se jää tahmean toffeemaiseksi.
Sinun tekemät kinuskiruudut näyttivät tosi hyvältä. Kokeilin reseptiä, kun siihen ei tarvittu munia. Koko juttu epäonnistui täydellisesti. Pohjasta tuli keksi ja kinuski ei koskaan paksuuntunut. Noh nyt jääkaapissa on jonkinlainen twiximäinen kakku. Harmittaa vaan, kun toivoin sen onnistuvan yhtä hyvin kuin sulla.
VastaaPoista