tiistai 8. joulukuuta 2015

Joulukortit

Tänä(kin) vuonna meiltä lähtee maailmalle helpot joulukortit.

Tarvittiin:

Kakkupaperia
Kartonkia
Liimaa
Koristeita

Kakkupaperi muutamaan osaan (riippuen minkämuotoisia kuusia haluaa). sitten vain liimaten paperille ja metallinhohtotusseilla, hileliimalla yms koristeet paikoilleen. Helppoa.

Näillä lähdettiin

Ja tälläiset tuli. Jätän paljastamatta meidän koristeet, sillä moni blogini lukijakin saa meiltä kortin joten olkoon heille edes koristeet yllätys :D

maanantai 7. joulukuuta 2015

Valkoinen kaupunki

Suunnittelen meijän keittiön ikkunan väliin valkoista kaupunkia. Nää talot ostin kirpparilta ja ne kokikin muutoksen kotia päästyä.


nää on musta kaikkea muutakun nätit... jokainen tietty tykkää mistä tykkään.


Minäpä suhautin valkosta spraymaalia pintaan ja näin ne miellyttää myös mun silmää. Katotaan eksyykö niihin vielä glitteriä koristeeksi ennen joulua ;)

Miten voikaan olla niin vaikea kuvata ikkunoiden välissä olevia juttuja. Mökit saivat seurakseen pukin ja poron rekineen...

... sekä höyhenkuusen, peuran ja laskettelevan jääkarhun.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukukat

Meidän eteinen on just sopivan viileä paikka kukille. Siellä viihtyy niin ruusut, tulppaanit ja hyasintit.

Ensin visioni oli laittaa hyasintit väli-ikkunen väliin, mutta sitten päädyinkin kastikekulho ratkaisuun. 

Pesin sipuleista mullat pois ja karsin juuria. Asettelin sipulit kastikekulhoon ja lisäsin päälle hieman sisalia.

Mustikanvarvut keräsin lähi metsästä ja sprayasin hieman hopealla spraymaalilla. Nostin kimpun lasiin, jossa pohjalla on merisuolaa. Kimpun niputin vielä yhteen valkoisella satiininauhalla.

Jouluruusu taas viettää aikaansa paperipussissa keittiössä. Välillä se kyllä seilaa myös eteiseen lipaston päälle. Tää jouluruusu on ollu mulla jo monta vuotta ja kukkii yleensä kesällä ja joulun aikoihin.

Hyasintti ja mustikanvarpu asetelma.

Jouluruusu  <3 

lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulukirja

Päätin viime jouluna alkaa laittamaan ylös kaikkia joulujuttuja ja näin ollen syntyikin joulukirja.

Kirja pitää sisällään joka joulun uudet herkku kokeilut, koristelut, annetut ja saadut lahjat, askartelut, leipomiset, joulukalenterit ja adventtikynttilät.

Näin kaikki tarvittava pysyy säilössä ja on helppo ottaa esiin joulun alla. Täältä on helppo tarkistaa kuka on saanut mitäkin lahjaksi ja mikä olikaan se paras porkkanalaatikko resepti.

Kirjaan on myös tallennettu jouluisia lauluja ja runoja. Kirjasta löytyy myös piiretty kuva kunkin vuoden joulukortista.

Tässä tämä joulukirja <3

Koska on muitakin juhlia jalostin ideaa vuotuisiin juhliin ja syntymäpäiviin.

Eli hyllystä löytyy: joulukirja, syntymäpäivät ja vuotuiset juhlat kirja. Vuotuiset juhlat pitää sisällään uuden vuoden, pääsiäisen, vapun ja halloweenin.

Suosittelen tälläistä/tälläisiä kirjoja. Näitä lukiessa on kiva muistella menneitä juhlia ja suunnitella tulevia <3 

Tämän kirjoituksen jälkeen päätin vielä tuunata kirjaa ikean servetti kuvalla <3

perjantai 4. joulukuuta 2015

Tontun jalanjäljet

Meillä uskotellaan tytölle että meillä asuu tonttuja näin joulun alla. Aina ei mee ihan läpi, että sohvan tai kaapin alla on tonttu tai että mamma tai pappa sellaisen näki. 

Keksinkin yks ilta, että painelen tontun jälkiä lattiaan jotta tarina olisi uskottavampi.

Tarvittiin:
Softis levyä
Puupalikka
Kaakaota
Vettä
Pensseli

Softis levystä leikkasin jalan kuvat, jotka liimasin puupalikkaan. Jälkiin sivelin kaakaosta ja vedestä tehdyn "musteen". Sitten vain konttailemaan lattioille ja leimailemaan jälkiä.

Tälläset sydän töppöset "käveli" meillä


ja tälläiset likaiset jäljet tonttu jätti ;)

torstai 3. joulukuuta 2015

Tötterökranssi kirjasta

Sain läjän vanhoja kirjoja, jotka eivät kelvanneet edes divariin. Lähdin sitten hyvällä omalla tunnolla tuhoamaan niitä. Missiona oli vaikka mitä ja näin alkuun esittelenkin tötterökranssin.

Tarvittiin:

Vanha kirja (vähän jo kellastuneet/ruskistuneet sivut)
Kuumaliimaa
Kartonki pohja (ympyrä)
Koristeita
Nauhaa

Ensin taittelin kirjan sivut tötterölle. Tötteröt liimasin hieman limittäin päällekkäin kukan muotoon pyöreän pohjan päälle. Kun pohja oli kokonaan peitossa liimasin kranssin keskelle viellä koristeet.

Olin päättänyt, että kiinnitän kranssit keittiön kaapin oviin joten liimasin niihin vielä tausta puolelle nauhat. Näin ollen saan kranssit roikkumaan oviin ja kiinnityksen ovien sisäpuolelle.

Tässä valmistuu 2 kranssia

Ensimmäinen kerros. Tätä lähdin täyttämään kerros kerrokselta.


Tässä valmiina.

ja tässä vielä toi nauhan kiinnitys.

Ja näin omalla paikallaan <3 

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Mummon lusikoista koristeeksi

Näitä lusikoita oon pyöritelly jo pitkään ja miettiny, että mitä niistä teen. Eräänä päivänä sitten yhtä askarteluryhmää seuratessani eteen iski tämä idea, jota hieman muunsin.

Tarvittiin:

Lusikoita (alpakka)
Nauhaa, pitsiä yms
Kuumaliimaa
Siimaa, lankaa vaijeria

Puhdistin ja kiillotin lusikat. Väsäsin läjän rusetteja, jotka kiinnitin kuumaliimalla lusikan varteen. Lusikan varressa olevaan reikään pujotin koruvaijeria jonka sulhin puristehelmellä. Tähän ripustukseen siis käy mikä tahansa lanka tai siima.

Tässä nämä mietinnässä mitä teen niistä.

Läjä rusetteja 

Valmiita lusikoita

Ja yksi vielä läheltä roikkumassa.

Se päätyykö nämä kuuseen vaiko muuten vain roikkumaan on vielä arvoitus minullekkin.