maanantai 30. syyskuuta 2013

Käpykranssi

Keäsllä päätin että haluun tehdä käpykranssin. En enään ollu menossa mökille jossa olis ollu valtavan paljon männynkäpyjä, mutta onneks tuli sitten vielä yks reissu mökille( ja mitä parhaimmassa seurassa) sain kerättyä muovikassillisen käpyjä. Valitsin tietysti niitä isoimpia, siinä teinkin virheen sillä kranssia kokoessani huomasin että niille pikkukävyillekkin olisi ollut käyttöä.

Tähän hommaas siis tarvitset:
Paljon käpyjä, eri kokoisia, pienet kävyt tosi plussaa
styroksisen kranssipohjan
ripustusnauhan
kuumaliimaa
KÄRSIVÄLLISYYTTÄ

Eli kannattaa aloittaa sille että päällystää styroksipohjan jollaina... vaikka juuttikankaalla ja tekee ripustuslenkin kranssin ympärille. (itsehän en päällystänyt ja tehny tota ripustuslenkkiä, joka kostautui lopputuloksessa)

Aloitin ulkoreunasta menemään sisäreunaa päin ja jossain vaiheessa vaan päätinkin tehdä sisäreunan ja sitten täytellä koloja. 

Tän takia suosittelen sen karnssin päällystämistä ja niiden pikkukäpyjen keräilyä. Aika kaameen näkönen!


Tällänen siitä siis tuli. Mua häiritsi äärettömästi noi valkoset kohdat ja kävinkin vähän näyttää hopeen väristä autospraymaaalia tolle kranssille, joten noi valkoset ei enään niin pahasti paista sieltä. Lisäks ku mä tosiaan en tajunnu tehdä ripustuslenkkiä heti alkuunsa, niin en saa tota mihinkään roikkumaan, sitäpaitsi se on niin painava et tuskin edes kestäis meidän ovessa jota paukutellaan päivän mittaan useita kertoja.

Mulla on paljon juttuja missä musta vaivan näkö ja lopputulos ei kohtaa. Tää on yks niistä. Siihen listaan lukeutuu myös valkosuklaamousse juustokakku.

Mä luulen että tästä tulee ihan pöytäkoriste, kunhan läydän tohon keskelle joko sopivan kokosen lasipurkin tai jonkun kivan kynttilä jutun. Jotenkin nään tän olkkarin lipaston päällä tai keittiössä ruokapäydällä jossain syksyisessä kattauksessa.


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kahvikuppi kynttilä

Pidemmän aikaan oon miettiny että mitä tekisin mun mummon vanhoille tusinatavara kahvikupeille. Idean oon nähny jo kauan aikaa sitten jossain, mutta nyt sitten vahingossa muistin rautakaupassa asioidessani että tarvitsen ison mutterin projektin toteuttamiseen.

Ja eikun hommiin.

Tässä siis tarvikkeet, kahvikuppi ja lautanen (pelkkä kuppikin käy), mutteri muistaakseni 20mm, sen kokoinen toi reikä siis että kynttilä menee siihen pystyyn (ks. seuraava kuva). Ite käytin vielä kuumaliimaa, mutta eikai se olis sitä tarvinnut.

Tässä siis kynttiöä seisoo tossa mutterissa. (aika tukeva näinkin, mut en ite lähtis polttelee)


Kuppi lautaseen kiinni kuumaliimalla ja mutteri kupin pohjaan kiinni myös kuumaliimalla ja kynttilä paikoilleen. Ajattelin laittaa tonne kuppiin jotain hiekkaa ettei toi kynttilä vahingossa pääse palamaan loppuun asti, ettei sitä sitten saa irti tai riko kuumuudella tota aluslautasta.

Tohon lautasellehan voi laittaa vaikka mitä koristeita. Jouluks vois laittaa vaikka askartelumassasta tehtyjä pieniä tonttuja ja pääsiäisenä niitä pieniä keltasia karvaisia tipusia. Kuka myöskään estee piirtämästä tohon kuppiin joillain tusseilla (vaikka Chalk Ink tai posliinitussi) 

Nappasinpa vielä päivän päätteeks kuvan kun toi kynttilä palaa.





lauantai 28. syyskuuta 2013

Leipomuksia

 Meillä kävi tyttären kummi kylässä ja toivomuksena oli sadoittain mutakakkumuffinsseja ja toiveesi toteutukoon! Haastetta leipomuksiin tuo pähkinä allergia, mutta löytypä suklaa missä ei oo pähkinää ihan vahingossa. Käytiin viikko sitten kaverin kanssa vähän kiertelemässä Vanhan Porvoon kauppoja ja siinä samalla myös Brunbergin tehtaan myymälässä. Brunbergin tumma suklaa ei sisällä pähkinää ja sopi siis täydellisesti mun mutakakkumuffinsseihin.

Tässä vähän maistiaisia teillekkin.


Laiska ku oon koristelemaan niin lätkäsin vaan paripalaa suklaata tohon muffinssin päälle kun otin ne uunista. Kivasti sulas vähän tohon pintaan ja tekstikin jäi näkyviin vielä. 

perjantai 27. syyskuuta 2013

vaatturiko?

Kävinpä sitten hakee mun äidiltä saumurin lainaan ja nythän se on sitten surissu oikeen urakalla. Tällä viikolla on valmistunu: Toppi, 2x bolero, tyyny, 5 pussukkaa ja hmm onkohan vielä jotain muuta aa yks tuubihuivi.



Näistä kahdesta kankaasta ajattelin tehdä bolerot ja niin teinkin. Löysin aivan mahtavan ohjeen Madame B.C.:n blogista ja pakkohan sitä oli heti lähteä toteuttamaan


Tässä siis valmiina toinen noista, molemmathan ovat samalla kaavalla tehtyjä. Tää on ehkä enemmän mun lemppari kun toi toinen kuosi, mutta tykkään kyllä molemmista.



Tässä on toi mun tekemä toppi, jossa käytin kaavana mun vanhaa toppia jonka vaan leikkasin saumoista auki. Vähän pidensin helmaa että voipi käyttää vaikka leggiensien kanssa.



Tälläsiä nappi tyynyjäkin kokeilin nyt tehdä aiemmin ostamastani Ikean kankaasta. Vielä on toi kiinni ompelu tekemätt, kuten nuppineuloista huomaa. Tää projeksti on ollu työn alla vaikka kuinka kauan mutta nyt tätä edes autto meidän koira, joka kävi vähän möyhentämässä tyynyjä ja niistä sainkin sopivasti vanut täytteeks.


Näitä maatuska pussukoita on nyt muutamia jemmassa että voipi laittaa niitä maailmalle.

torstai 26. syyskuuta 2013

Mona muutti meille

Oon jo jonkin aikaa ettiny/halunnu mielle sellaista risupalloista tehtyä valosarjaa. Näin sellasen jossakin mainoksessa ja en sitten heti tajunnu sitä ostaa. Siitä se etsiminen sitten alkoikin, että kenen balmistama ja missä myydään. Sitten se löyty! mutta aivan hirveen näkönen! muovista tehtyjä "kuppeja" siis aivan järkyttävä! Mutta onnekseni löytyi eilen ihan satttumalta Airam Mona, jota oli vain yksi kappale jäljellä ja se suorastaan huuti haluavansa meille. 

Saanen siis esitellä Mona <3


Nää pallerot on tehty paperinarusta ja sopii meidän olkkarin väreihin täydellisesti. Seuraavissa kuvissa Mona esittäytyy ja näyttää parhaimmat puolensa :)




Meillä on ollu fiksu sähkösuunnittelija (lue minä itse) ja asennuttanut pistokkeet tonne verhotangon yläpuollelle. Eihän ne mitkään kauniit oo, mutta pirun näppärät.

Näitä kuvia ku aloin nyt tarkemmin kattoo niin olis ehkä kiva että olis toinenkin sarja, joka roikkuis toisella puolen myös. No ehkäpä se vielä joskus kävelee vastaan.

Ja koska haluun sammutta noi pallerot päiväks ja se pistoke tosiaan on siellä verhotangon päällä niin näppäränä tyttönä laitoin ne kiinni kauko-ohjattavaan pistokkeeseen niin san n ekaukosäätimestä pois päältä ja taas hämärän tullen päälle.

Ajatuksena olis vielä virittää pari Airam mini sarjaa meidän olkkarin tauluhyllyille, mut katotaa koska saan sen aikaseks.













keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kovaa ja pehmeetä

En tiedä mistä ajatus tähän postaukseen tuli, mutta aloin vaan kirjaamaan ylös meidän kaikkia valurauta juttuja ja siihen oheen keksin että mitähän kaikkee pehmeetä on. Sillä seurauksella sain aikaan tämän postauksen.

Aloitetaan näillä valurauta jutuilla, mitkä on musta tosi kauniita. Haluisin sellaisen valurautasen avain nipun, mutta enpä oo vielä keksiny mihin sen laittaisin. Jossain pihalla meillä vilistää myös kaksi valurautaista geggoa, mutta enpä niitäkään tähän hätään löytäny.

Tälläisiä valurautaisia ovistoppareita meillä on kaks. Oon ostanu nää joskus Plantagenista, mutta hintaa en muista ja tuskin niitä siellä enää edes on. Tää kuvan tapaus on kätevästi pidellyt ikkunaa kesällä, ettei koira pääse siitä hyppäämään ulos.

Tämä kuva onkin jo joillekkin tuttu. Oon esitelly tän valurautaisen kynttilälyhdyn täällä aikaisemminkin, mutta enpä nyt muista mainitsinko silloin sen olevan valurautaa.

Meisän makuuhuoneesta löytyvän lipaston vetimet ovat myös valurautaa. Mä niin rakastan näitä <3

Muita valurautaisia juttuja tulee vielä mieleen parila paistinpannu ja sellaiset pienet annoskokoiset paistinpannut, joihin oon suunnitellu tekeväni pizzaa meidän leivin uunissa, kunhan nyt ensin vähän kylmenee että voin leivin uunia alkaa lämmittämään.

Sitten vuorossa olisivat pehmeät kuvat. Hmm onko vaan sattumaa, vai onko pehmeät asiat aina vaaleita? Lumi on pehmeää ja sekin on valkoista.

Tässä ensimmäinen pehmeä juttu. Tyttären peitto. Niin ihanan kevyt ja pehmeä peitto että kateeksi käy.

Ja tämä lampaan talja, mitä muuta se voisi olla kuin PEHMEÄ! Hah. Mustan lampaan tajla on varmasti myös pehmeä, vaikka onkin musta! 

Meillä paljon käytössä olevat fleece huovat, niin meillä aikuisilla kuin tyttärella ja koirallakin.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Mummon laukut

Oon ehkä aiemminkin kertonut, että asun mummoni vanhassa talossa ja olemme säästäneet paljon mummoni kalusteita ja esineitä. Tässä postauksessa esittelen mummoni pari käsilaukkua ja viikonloppukassin. 

Tätä käsilaukkua olen käyttänyt huomattavasti enemmän kuin seuraavaa. Kahvoista jo näkeekin että ne paremmat päivät on nähty ja luulenkin että tämä laukku saa jäädä "eläkkeelle". Roskiin tämä ei missään nimeesä lennä, vaan saa lepää pehmoisesti rottinkiarkussa muiden laukkujen kanssa.

Tämä on lähes samanlainen kuin edellinenkin, mutta jotenkin minusta tylsempi. Vähän tulee muumimamman käsilaukku mieleen. Tätäkin olen silloin tällöin käyttänyt, mutta edellisen laukun jäädessä elekkeelle tämä saa jatkaa matkassani vielä pitkään.

Tämä on taas tuo viikonloppukassi, jota rakastan paljon, mutta en ole juurikaan käyttänyt. Kaipaisin tähän ehkä jotakin vuorta. Käsilaukuissa vuori on, mutta tässä ei. Ehkäpä tähän voisi sellaisen tehdä jotenkin jälkiasennuksena niin ettei se kuitenkaan pilaisi vanhaalaukkua. (Tarkoitan tyyliin sellaista pesupussin näköistä juttua mikä vaan laitetaan tonne sisälle ja sinne sitten pakataan ne tavarat.)

Nämä kassit ovat mummoni veljen vaimon tekemiä ja ihan oikeaa nahkaa. Ilmeisesti myös melkoisen vanhoja, mutta hyvin säilyneitä. 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Hiuspanta

Käytiin mun ystävän kanssa tossa vähä aika sitten Orimattilassa Mega myynti areenalla ja sieltä puoliks vitsillä tarttui mukaan hiuspanta meille molemmille ja ystäväni osti vielä haisuli hiuspinnit tyttärelleni. 

Esittelenpä nyt tässä tuon pannan, koska ihastuin siihen jälkikäteen ja aion sitä todellakin käyttää ja olenkin jo käyttänyt.

Se on tälläinen mokkajäljitelmää oleva kukkanen joka on ohuessa mustassa satiinisessa pannassa.

Tietysti piti itse kokeilla myös tehdä jonkinlaista kukkasta niin tässä tuo mun tekele. Vähän on jotenkin lätässä tosta yhdestä sivusta, mutta kyllä ton vois johonkin pantaan liimata ja vä'hän tuunailla lisää esin tekemällä tohon keskustaan jotain "heteitä".

Ehkäpä mä alan käyttää taas hiuspantoja kun mun tukka on kasvanu... (lue että en oo jaksanu mennä kampaajalle). Mulla on nimitttäin myös tälläinen panta.

Laitanpa vielä lopuksi kuvan, missä yritin kuvata noita Haisuli pinnejä tyttären päässä. 

Tässä siis lopputulos. Näkyyhän siinä pinni, mut eipä kovin selkeesti ku eihän sitä nyt paikoilaan voi olla kun kuvataan :)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Unisieppari

On tää ihanaa kun on taitavia ystäviä. Multa vaan kysyttiin väritoiveita ja muutama viikko myöhemmin mulle (oikeesti lahja tyttärelle) annetaan käteen maailman kaunein unisieppari, joka on taatusti rakkaudella tehty<3


Tämän takana on jälleen kerran ystäväni peikkolapsen aarteet- blogin puolelta. Mikäs siinä kun osaa. Sain kyllä kattavan kertomuksen miten näitä tehdään ja ehkä innostun joskus itsekkin kokeilemaan, kunhan vain kärsivällisyyttä tässä keräilen ensin.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Tyttären vaatelöydöt

Siis ihminen joka ei halua pukea tyttöä punaisiin ja poikia sinisiin vaatteisiin on kuitenki sitten päätynyt näihin valintoihin. 

Tää on musta kiva, vaikka onkin "ihana" ruusu kuosinen, mutta eipähän ainakaa oo koko punanen

Täähän oli aivan pakko hankinta jo sen takia, että tässä oli pöllö <3 tääkin sotii mun periaatteita vastaan, mut onpa talvitulossa. Musta on vähän hassua pukea bodeja koossa 80. Eiks sen kokosille oo ns. normaaleja vaatteita jo.


Ihminen joka vihaa sukkahousuja itsellään ja vihaa niitä myös pukea lapselleen on ostanut sukkahousut lapselleen ja vielä minkä väriset...punaset! (olisin ostanu ruskeet, mut ei ollu kokoja).Syy näihin sukkahousujen ostoon oli että niissä on liukueste polvissa, muuten ei olis kyllä tullu pieneen mieleenkään, niin paljon niitä vihaan. Ihan varmaan jonkun miehen keksimä tuote, kukaan nainen ei voi olla niin tyhmä että keksii inhottavilta tuntuvat ja vaikeasti puettavat housut, jossa vielä jalkaterä jotta ei varmasti voi kävellä paljain jaloin.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Ompeluksia

Viime lauantaina mulle aiheutti pään vaivaa mm. mikä on alavara, miten vetoketju, kaulukset ja nappikaistale ommellaan. Hetken näitä pähkäilyäni sain aikaan paidan, mekon, haalarin ja pussukan. Aina puukäsitöissä olleena ompelun jälki ei ehkä täytä kaikkia laatuvaatimuksia, mutta kyllä näitä kehtaa ainakin kotona pitää (kun valot on pois xD) No ei, virheistä oppii ja seuraavat kappaleet on varmasti parempia, tai ainakin toivon.

Tässä siis hieman satoa mitä sain tehtyä.

Mekko samettitrikoosta
Samaa sarjaa paita (vaatii hieman purkua ja uudelleen ompelua kauluksesta)

Maatuskapussukka

Kummitus... no ei haalari. Tää on muuten tehty Jyskistä ostetusta fleece huovasta. Harjottelin sillä halpis huovalla, ennenkun alan tekee Eurokankaasta ostamastani cup cake kankaasta.

torstai 19. syyskuuta 2013

Liitutauluilua jälleen

Meillä on karvalakki mallinen kapselikeitin ja pitikin ratkaista ongelma että millä saa kaikkien juomien sekoitussuhteet hyvin muistiin. Ennen meillä oli keittiön kaapinoven sisäpuolelle teipattuja pahvilappuja kapselipakkauksista. No nyt samaista kohtaa koristaa seuraavanlainen taulu.


Joo onhan se vähän vinossa, mutta ideatukseni on se vielä vähä tuunata. Ajattelin laittaa leveää mt-teippiä kehyksiksi, kunhan löydän mieleisen teipin. Onhan tuota kehysteippiä kyllä helppo sitten vaihtaa kun kyllästyy.




keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kahden viikon takaa vol 2.

Unohdin eilisestä postauksesta täysin mun kangaskauppa retken löydöt ja vähän muutakin. Joten laittelenpa niitä nyt ja loppu viikosta mitä olen näistä saanut aikaan :)

Tässä Eurokankaan löytöni. Melli Mello pöllö kassi, cup cake fleeceä, samettista trikoota, kukkatrikoota, college kangasta, pitsiä ja maatuska tikkikangasta. Sekä aivan ihanat ja HALVAT puuvillaiset nauhat 25m/rll

Tässä lähikuvaa noista nauhoista, askartelee muuten muutamat kortit ja lahjapaketit yms jutut.

Tytön muuta vaate löydöt olivatkin jo ehtineet pesuun asti, mutta tässä nää ihanat "polvisuojat" joissa liukuesteet. Pääsee meidän konttaus harjotukset toden teolla käyntiin.

Pöllö ääriviivatarroja Sinellistä, aivan ihania ja varmaan muutamat kaverit saavat tälläisiä onnittelu yms kortteja :)

Ja lopuksi nää puunapit, myös Sinellistä. Oon rakastunu sellasiin villasukkiin missä on sivussa napit ja nää on just niihin oivat ja tosta pussista riittää muutamiin pareihin <3

Loppuun vielä että vetäkääpä villasukat jalkaan ja osallistukaapa Villasukat jalkaan- tapahtumaan Fbssä!



tiistai 17. syyskuuta 2013

Kahden viikon kooste

Paljon on ehtinyt kahdessa viikossa tapahtua ja nyt tulee poimintoja vain niistä tärkeimmistä ja kivoimmista jutuista mitä oon tehny :)

Alotetaas parin viikon takaisesta kirpparikierroksesta, sieltä löyty värikäs mekko, paita ja parit viinilasit, joita näette myähemmin tuunailtuna.

Mä en ehkä viel tiedä käytänkö tätä, mutta ainakin siitä saa kivaa kangasta

tästä paidasta tuli ihan lempparini

Ja tässä nuo lasit, jotka löysin.

Lisäksi bongasin Riihimäen lasin lasisen "karahvin" jonka olin jo laittamassa ostos koriini, mutta äitini sanoi että heillä olisi lähes samanlainen jonka voisin saada. No enpä sitten ostanut tulihan siinäkin 5€ säästö :)

Tässä tämä karahvi on, jonka sain vanhemmiltani. Prikulleen samanlainen kuin se minkä meinasin ostaa. 

Sitten mennäänkin viikko eteenpäin sa päädytään tätmän viikon maanantaihin ja äitini, minun ja tyttäreni Lahden reissuun.

Lahdesta mukaan tarttui seuraavanlaisia tavaraoita.

Paperisia lasinalusia ja paperista pitsi teippiä kahta erisorttia

Finnmarista löytyi tuikkuhurrikaani, jolla voi muuttaa kruunukynttiläjalan tuikku käyttöön.

Tuo hurrikaana ylösalaisin käännettynä tuossa oikealla.. tosi näppäriä ja harmittaa etten ostanut enempää kuin kaksi... ehkä meen syksymmällä uudelleen :)

Lisäksi löysin tyttärelle vähän vaatteita. mm. pöllö bodyn, harmaan neulepaidan, liukueste sukkahousut (myös polvissa liukuesteet) ja sellaiset polvisuojat missä liukueste. Tyttö opettelee kovasti konttaamaan ja nää likuesteet tuli kyllä tarpeeseen.

Lisäksi löysin vähän muitakin askartelujuttuja, mutta ehkä niitä pompsahtelee jossain vaiheessa sitten täällä.

Tässä tiivistettynä mitä oon tehny. Joitakin askartelu/ruoka juttuja viikkojen varsilta postailen tulevilla viikoilla.