perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuoden 2017 kalenteri

 Etin pitkään kaupasta perhekalenteria, missä olisi tarpeeksi sarakkeita, eikä mitään turhaa. En sitä kuitenkaan löytänyt, joten päädyin tekemään sen itse. Excel avuksi ka eikun taiteilemaan. Alunperin fontti oli erilainen, mutta tietokoneella jolla tulostuksen tein ei ollut ko. fonttia ja jouduin sem vahtamaan.

Tulosteet vain nippuun ja kiinni klipsi alustaan, jonka pystyi ripustamaan takana olevastaan reijäsä seinällekki, Näppärästi juuri sellainen kalenteri joka palvelee meidän tarpeita ja miellyttää silmääkin.


Myöhemmin löysin Modernin kalenterin, joka pääsi seinälle myös. Nyt tämä tekemäni kalenteri palvelee vain minua :)




perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukuun 23. Joulun uusi tuoksu

Eucalyptus!

Oi kyllä! Niin ihana, hieman metsäinen mutta raikas. Voittaa melkein jopa hyasintin. Mutta mietityttää että mokasinko kun hankin jouluksi... jääkö tää vaan joulutuoksuks vai hankinko keväälläkin näitä oksia kotiin.

Eteisessä tuoksua tuomassa <3

Isosta kimpusta riitti myös kranssiksi ja vielä pari oksaa toiseenkin maljakkoon.

Ihanat kolikkomaiset harmaanvihreät lehdet <3

torstai 22. joulukuuta 2016

Joulukuun 22. Joulukortti

Päätin etten tänä vuonna tekisi joulukortteja itse... mutta kiitos ystäväni jonka kanssa olin shoppailemassa ja hän oli päättänyt tehdä kortit itse tänä vuonna niin en voinut minäkään jättää tekemättä.

Päätin päästä helpolla ja ostin materiaalit valmiina ja näin ollen kortteja syntyikin hyvää tuntivauhtia.

Koska ketut ja pöllöt ovat sulattaneet sydämeni niin teemanan olivatkin ne. Tosin pupu ja siilikin pääsivät mukaan. Näitä valmiita kuvioita olisi ollut myös tonttulaikeilla höystettynä, mutta en tarvinnut 36 joulukorttia niin päädyin näihin neutraaleihin versioihin ilman lakkia.

Tälläsillä materiaaleilla....

...syntyi mm. tälläisiä kortteja

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulukuun 21. Rocky road

Jouluinen Rocky road

400g maitosuklaata
minivaahtokarkkeja
kuivattuja pehmeitä aprikooseja
joulupiparia
Omar karkkeja

Levitin leivinpaperin uunivuokaan, jonka päälle murustelin piparit. Aprikoosit ja omar-karkit pienin saksilla ja lopuksi ripotelin vielä minivaahtokarkkeja. Sitten kaadoin mikrossa sulattamani suklaan kahdessa erässä herkkujen päälle. Annoin Rocky road levyn jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin, jonka jälkeen pilkoin sen terävällä veitsellä annospaloiksi.


tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulukuun 20. Joulumaa

Terveisiä Saaren Joulumaasta. 


Tää hellyyttävä Alpakka vei meidän kaikkien sydämen <3


kun lunta ei ollut niin ukotkin oli tehty puusta.

ja illalla koristeltiin kuusi, johon pääsi Koiramäen pajutallilta ostamani kruunukoristekkin keikkumaan.

maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulukuun 19. Kanelituoksutikku

 Piparkakkuasaippuan seuraksi tuoksua antamaan pääsi pitkä kanelitanko, jonka laitoin pystyyn lasimaljakkoon. Maljakon pohjalle kaadoin kirkasta alkoholia ja pinnalle hieman ruokaöljyä, ettei alkoholi haihdu. Ajan saatossa sekä alkoholi että öljy värjäytyvät kanelista ja tuoksu kiipeää tankoa pitkin ylös.

Turvallisuussyistä nostin maljakon peilikaapin päälle.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulukuun 18. Piparin ja glögin tuoksua vessaan

Joulukuun alussa kaupassa käydessäni mukaan tarttuivat nämä jouluntuosuiset käsisaippuat. Valinnan vaikeus oli suuri, kumpi näistä pääsisi ensimmäisenä käyttöön. Valikoin piparkakun tuoksuisen, koska rinnastan sen enemmän jouluun kuin omena-kanelin, jota voin käyttää lopputalvestakin.


Näitä jäi vielä kauppaan mm. polkakarkin tuoksuinen, joka oli vahvasti myös yksi suosikeistani.

lauantai 17. joulukuuta 2016

Joulukuun 17. Päärynä-kinuskitortut

Pakko oli kokeilla Lidlin päärynä-kinuski marmeladia. Ei ihan sellaista mitä ajattelin, mutta kyllä sillä maukkaat leipomukset sai. 

Olenkin tänä vuonna opetellut uuden tortun kääntötavan, joka on mielestäni kauniimpi kuin se perinteinen. 


Lisäksi minusta näistä tuli väritykseltään liian hailakoita... kaipaan sitä kontrastia joka tulee luumuhillosta.

torstai 15. joulukuuta 2016

Joulukuun 16. Joulusiivousko?

Ensin ajattelin näitä itselleni joululahjaksi, mutta päädyinkin lulemaan ne ennen joulua. Loistavan  järjestyksen luin yhtenä iltana alusta loppuun ja päätinkin karsia hieman lisää tavaroita vuoden takaisen projektin jatkona.

Lisäksi suunnittelin tekeväni erilaisia budjetteja ja unelmakartan. Mielestäni nämä ovarät hyvää jatkoa viime kevääseen KonMari projektiini, josta koen jopa olleen hieman hyötyä.

KonMari projektin aloitettuani tavallaan tein unelmakartan, mutta vain omaan päähäni. Nyt taiteilen sen uuteen muistikirjaani (jonka esittelen teille alku vuodesta). 


Vielä kun saan vaatekaappini sellaiseen pisteeseen, että sieltä löytyy kaikki tarvitsemani eikä siellä ole mitään ylimääräistä olen tyytyväinen.

Lisäksi aion panostaa mm. kenkien esille laittoon. Esim. kesäisin haluaisin käyttää korkkareita, mutta ne jää käyttämättä koska en jaksa kaivella niitä juhlakenkälaatikosta komeron perältä.

Tässä siis projektia kerrakseen. Ei ehkä toteutettu ennen joulua, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulukuun 15. Misteliköynnös

Sarjassamme jouluinen ikuisuusprojekti. Oon haaveillut misteliköynnöksestä makuuhuoneen naulakkoon jo monta joulua. Nyt sen vihdoin tein!

Tarvittiin:

Vihreää kartonkia 
Ohutta rautalankaa
Hopea liimaa (itse käytin kuumaliimaa)

Leikkasin kartongista mistelin lehden näköisiä lehtiä ja kieputin ne rautalankaan jonka kokosin sykerölle. Lopuksi tein vaaleita liimatippoja lehdille marjoiksi.

Joululuun 14. Tuikkukippo

Nyt on joulu pelastettu ja ehkä koko loppu talvi. Nämä ihanat Partyliten kipot löysivät tiensä meille. 

Ilta kun hämärtää niin nää näyttää kyllä varmasti vielä paremmilta.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulukuun 13. Koristele kynttilä 3 eritapaa

 Tässä jälleen kerran muutama kynttilän koristelu idea.

Tarralla koristeltu kynttilä:

Nämä tarrat tyttäreni osti Lidlistä, mutta sain onneksi luvan napata yhden tarran sillä minuta tämä versio on niin kaunis <3




Tämän tarran ostin ihan muuta varten mutta päätin kokeilla näitä myös kynttilöihin. Ei ehkä ihan sitä mitä hain, mutta saa tuossa keikkua.

Tässä tuo edellinen tarra hieman lähempää.


Timanttiverkolla koristeltu kynttilä:


Mittasin sopivan pituisen ja levyisen palan timanttiverkkoa ja kiinnitin kynttilään kakspuoleisella teipillä.

Taas muistutuksena paloturvallisuus. Mikäli poltat koristeltuja kynttilöitä poista koriste kun palamiskohta lähestyy koristetta.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulukuun 12. Kolmen kukan asetelma

Taas on aika kukka-asetelman!

Edelliset hyasintit ovat kukkineet tiensä päähän ja oli aika uuden asetelman. Kaivoin kellarin kätköistä ison ovaalin koriruukun johon laitoin omissa ruukuissaan kukat.

Tähän tarvittiin:

2x jouluruusu, joka on ihan lempparini <3
1x mini sypressi
3x hyasintti
muutama joulupallo ja tonttu

En ollut aikasemmin törmännyt punaisiin enkä liloihin hyasintteihin, joten pakkohan ne oli ostaa kokeiluun valkoisen lisäksi. Punainen ei siis ole vaaleanpunainen vaan oikeasti punainen samoin lila ei ole se sinilila, jota joka paikassa yleensä on.

Jouluruusut ajattelin siirtää kesäksi ulos kasvamaan, mikäli saan ne pysymään siihen asti hengissä :D




sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Joulukuun 11. Luminen asetelma

Olen katsellut näitä lumimaisemia, joita on ethty purkkeihin ja erilaisiin alustoihin. Ovat mielestäni todella ihania ja päätinkin toteuttaa oman asetelmani Finnmarilta ostamaani lasipalloon.

Tarvittiin:

Liberon vaippa (kokeilin eka Pampersia, mutta ei toiminut haluamallani tavalla)
Hieman vettä
"pulloharja" kuuset
Bambi

Rikoin vaipan ja murustelin sisällön laispalloon johon kaadoin hieman vettä, jotta vaipan sisällöstä tulisi tekolumen näköistä. Lumiset kuuset lykkäsin pystyyn niin että lumi peitti niiden jalustan. Bambi on aikasemmin hopealla sprayaama muovilelu, jonka laitin juoksentelemaan lumeen puiden eteen. 


Näin syntyi siis minun luminen maisemani lasipalloon. Eräänä aamuna tyttäremme sai Muumi kalenterista Surku- hahmon jonka meinasin varastaa ja laittaa asetelmaan, mutta enpä sitten kuitenkaan sitä laittanut.



lauantai 10. joulukuuta 2016

Joulukuun 10. Herkkumysli

Mielestäni lahjat, jotka häviävät ajan mittaan ovat hyviä sellaisille, joilla on jo kaikkea. Niimpä tehtailin mysliä useamman pellillisen näin joulun alla.

Herkkumysli

4dl riisimuroja
5dl neljän viljanhiutaleita
5dl kaurahiutaleita
2tl kanelia
1tl rouhittua merisuolaa

Sekoita nämä keskenään isossa kulhossa.

1,5 dl omenasosetta
1dl juoksevaa hunajaa
2rkl rypsiöljyä
2tl vaniljauutetta

Sekoita nämä keskenään ja lisää hyvin sekoittaen kuivien aineiden sekaan. Käytä käsiä, jotta saat tasaisen lopputuloksen.

Levitä seos kahdelle uunipellille ja paahda 150 asteisessa uunissa n.40min jonka jälkeen alenna lämpö 100 asteeseen ja anna olla niin kauan kun ainekset ovat koivuneet. Kannattaa välillä vähän käsin rikkoa myslilevyä, että se kuivuu tasaisemmin.

Ota mysli uunista kun se on kuivunut ja lisää sekaan n. 8dl kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä ja rusinoita oman maun mukaan. Itse käytin Sallisen tropical mixiä.

Myslit pakkasin kierrätyslasi purkkeihin ja kylkeen lätkäsin etikettitarran.

Kanteen vielä muistutus että nämä on ajatuksella tehty ;)

perjantai 9. joulukuuta 2016

Joulukuun 9. Silmiä vuodattavan tulinen sinappi

Sinapin teosta on tullut nyt joka jouluinen perinne meillä. Teen sitä lahjoiksi ja myös meille itsellekkin. Entinen ohjeeni oli ehkä hieman pliisu joidenkin makuun, joten nyt paranneltu versio kehiin.


Silmiä vuodattavan tulinen sinappi


3dl sinappijauhetta
1dl sokeria
2dl viskiä (kermaa, vettä, konjakki yms.)
2 kananmunaa
2rkl etikkaa

Sekoita kattilassa sokeri ja sinappijauhe hyvin. Lisää viski/neste ja sekoita jälleen hyvin. Lisää lopuksi kananmunat yksitellen kokoajan sekoittaen. Nyt voit nostaa kattilan miedolle lämmölle ja sekoitella seosta pohjia myöden. Lisää lämpöä pikkuhiljaa ja sekoittele kunnes seos pulpahtaa...älä keitä!

Anna jäähtyä hetki ja lisää etikka ja sekoita. Purkita ja säilytä kylmässä.

Nimesin tämän sinapin kännisinapiksi, koska käytin nesteenä ainoastaan viskiä. Viskisinappi on tehty aiemmin julkaisemallani ohjeella, joka löytyy täältä.


torstai 8. joulukuuta 2016

Joulukuun 8. Huonekuusi

Niin oli minunkin saatava huonekuusi. Haaveilin tästä jo viime jouluna, mutta ne olivat aina loppu. Nyt bongasinkin tämän jo hyvissä ajoin silläkin uhalla, että se kuolee ennen joulua. Jotkut kertoivat tämän olevan maailman helpoin kasvi ja toiset taas sen kuolevan heti.

Ilmeisesti huonekuusi pitää viileästä, joten sijoitin sen meillä eteiseen jossa on huomattavsti viileämpi kuin muualla.
Eteisessä ollessaan muistan sitä ehkä myös kastella sen kerran viikossa mitä ohjeissä käskettiin.

Tälläisen asetelman osana tuo kuusi kuikuilee meidän eteisessä.

<3



keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulukuun 7. Nauhoitettu kynttilä

Oon jotenkin hurahtanu näiden kynttilöiden tuunaukseen ja varoitankin, ettei tämä ole suinkaan viimeinen tuunaus nyt joulun alla. 

Tarvittiin:

Bling bling solki, joita tilasin vähän reilummin
Hopea nauhaa.
Kuumaliimaa (kakspuoleinen teippi)

Solki nauhaan ja nauha kynttilän ympäsi ja nauha kiinni kynttilään. Näin helppoa. Nauhan kiinnitin kuumaliimalla, kun se siinä hollilla oli, mutta suosittelen kakspuoleista teippiä, ellet halua kynttilään kuoppaa :D

Jälleen muistutan näiden koristeluiden kanssa paloturvallisuudesta. Mikäli haluet polttaa tälläistä koristeltua kynttilää kannattaa koriste poistaa kun palokohta lähenee koristetta.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulukuun 6. Hyasintit

Käyntimme pajutallilla sai meidät haaveilemaan hyasinteista ja ostamani keinuhevostikkukin kaipasi kukkia kaverikseen. Käynti Pirilän kukkatalolla ei pettänyt ja hyasintit lähtivät matkaan.

Kotona kopistelin sipuleista suurimmat mullat pois ja käärin kukkakaupasta saamaani suojapaperiin. Tunfin kaikki 4 sipulia sinkkiruukkuuna ja hevostikun lykkäsin yhteen sipuliin kiinni.

Tässä tuo asetelma kokonaisuudessaa.


ja  ihanan keunuheppa <3

Mikä siinä onkin että hevoset eivät sulata millään tasolla sydäntäni, mutta nämä keinuhepat ovat vaan niin ihania.

Tässä sitä joulun tuoksua yhdessä kanelin tuoksuisen kynttilän, joka palaa eteisessä. Joulu tule jo <3





maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulukuun 5. Puuhelmitähti

Oon jotenkin ihastunu puuhelmiin ja kun siivoilin askartelupistettäni niin löysinkin tyttären soikeat puuhelmet, joita on roudannut mummolta meille. Päätinkin kaivaa ohjeen puuhelmi tähtiin Pinterestistä ja alkaa väsäilemään jotain jouluista.

Ensin tein näitä puuvillanaruun, mutta sitten halusin niihin nieman jäykkyyttä ja päädyinkin ohueen rautalankaan. Narusta tehtyinä nämä soveltuisivat vaikka pannunalusiksikin, joten en lähtenyt purkamaan prototyyppejäkään.

Näistä innostuin myös meidän 3,5v joten ovat helppoja tehdä myös lasten kanssa.


Tälläsiä siis tuolla ylhäällä linkkaamallani ohjeella tuli. Yritän saada näitä kyllä vielä aikaiseksi pyöreistä helmistä, jolloin niistä tulee vielä erilaisempia. Ja kukapa estää tekemästä samalla ohjeella pienistä siemenhelmistä vaikkapa koruja jouluksi ;)

Sitten vielä innostuin tekemään lumihiutaleita kun sain hankittua noita pyöreitä helmiäkin. Ohje täältä.

Näitä lumihiutaleita kerkesinkin jo rautalankaan tehdä ja ajattelin lahjaksi. Joko sitten koristeena tai pannunalusena. 

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulukuun 4. Kanelitanko tontut

Joulu tuoksuu vaikka miltä. Niin kanelilta, neilikalta, vaniljalta, suklaalta kuin kuuseltakin. Askarreltiin tytön kanssa tuota joulun tuoksua tuomaan muutama kanelitonttu.

Tarvitiin:

Kanelitankoja
Punaista, valkoista ja mustaa maalia

Kanelitangot maalattiin näyttämään tontuilta ja annettiin kuivua. Valmiita tontuja voi käyttää vaikkapa kransseissa, servettipidikkeissä joulukattauksessa yms.


Helppoja ja ihanan jouluisia <3

lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukuun 3. Kimalteleva tuikkusetti

Tänään on vuorossa idea vaikkapa joululahjaksi tai jouluviemiseksi tuttaville. Bongasin Ihanan kimaltelevaa lahjapaperia ja siitä se ajatus sitten lähti kimaltelevasta kynttiläsetistä.

Tarvittiin:

Kimaltelevaa lahjapaperia
Tulitikkuaskeja
Tuikkuja
Timanttiverkkoa
Kaksipuolista teippiä

Leikkasin lahjapaperista tulitikkuaskeihin sopivat palat, jotka liimasin askeihin kakspuoleisella teipillä. Hommaa helpotti askien valkeat reunatjoten en tarvinnut alkaa kääntämään päällystyspaperia askien reunoille.

Tuikkuihin mittasin sopivan levyisen ja pituisen kaistaleen timanttiverkkoa jonka kiinnitin molemmista päistä ja keskeltä myös kakspuoleisella teipillä.


Tässä nuo tikkuaskin valmiina.

ja ihanasti blingaavat tuikut.

Näiden tuikkujen kanssa kannattaa olla varovainen sillä ne saattavat kuumeta ja sulattaa verkon. Näin ei minun testipoltossani käynyt, mutta varovaisuus ei ole koskaan liikaa,






perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukuun 2. Kranssi

Päätin etten haksahtaisi tähän pallokranssiin, mutta koska palloja alkoi löytymään kotikoloista siihen tahtiin että niistä oli jotain keksittävä minäkin siis taivuin.

Hahmottelin ensin palloja styroxkranssin ympärille, mutta ne eivät olisi riittäneet, joten päädyin pujottamaan ne rautalankarinkulaan. Tällä tyylillä kranssi valmistui muutamassa minuutissa.

materiaalia riittäisi ehkä vielä toiseen kranssiin, jonka ajattelin ehkäpä toteuttaa siihen styroxpohjaan, koska ne ovat väriltäänkin sellaisia palloja joita en myöhemmin halua käyttää. Tässä rautalankaan pujotetussa on siis se hyvä puoli, ettei pallot vaurioidu liimasta, vaan ne voi koska vain purkaa kranssista pois.

tämä kranssi on siis hopea. Pinkit kohdat ovat vain pelikuva paidastani :D

Näin tämä kranssi pääsi verannan oveemme toivottamaan ystävät tervetulleiksi

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukuun 1. jouluvalmisteluja

Nyt on jälleen aika aloittaa Unelmaloistoa-blogin joulukalenteri.

Kävimme ystäväni kanssa hakemassa vähän joulufiilistä Tuusulasta Koiramäen pajutallilta. 

Kanilan ja possulan eteistä koristi näin ihana asetelma.

Ja sitte vähän tunnelmaa meiltä kotoa.

Porot saivat tähtitaivaansa ja ulkonakin tuikkii valot

Ikkunan väliin pääsi tonttuhiiri lahjoineen

tiistai 29. marraskuuta 2016

DIY: Joulukalenteri

Havahduin että aiemmin käytämäni joulukuusi joulukalenterina ei tänä vuonna mahdukkaan lasten huoneeseen uuden järjestyksen takia. Oli siis keksittävä jotakin uutta.

Käynti Tigerissa sai inspiraation laulamaan ja näin ollen tarvikkeet löytyikin Tigerista. 

Tarvittiin:

Kelloja ( näistä poistin rusetit ja kimaltelevat kiinnitys rautalangat)
Juuttinarua
Paperipussi/pusseja
Tussi
(Tarroja koristeluun)

Kellot viritin juutti naruun ja kellojonon ripustin verannan seinälle roikkumaan. Kun tyttö oli koristellut oman yllätyspussinsa itselleen mieluisesti sen ripustettiin sangoistaan kelloketjuun roikkumaan.


Tämä kellokerju olisi jo itsessään ihana koriste jouluksi ja varmaan jääkin koristeeksi käyttöön myöhempiä jouluja ajatellen.

Laitoin kelloketjun roikkumaan niin että se riippuu löysästi alas molemmista päistä kiinnitettynä.

Tässä siis kokonaisuudessaan. Siellä se pussukka odottelee yllätyksiään "tontuilta".

Tänä vuonna kalenterista löytyy: karkkia, vihko, palapeli, kynsilakkaa ja jotakin pikkukrääsää.


sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kuvansiirto teipillä

Olen kateellisena katellut Pinterestissä kaikkia hienoja etikettejä. nyt ajattelin vihdoin ja viimein kokeilla itsekkin. Voin jo paljastaa, että tämä on vain kokeilu ja oikeita tuunauksia tähän tyyliin pääsette lukemaan ensivuoden puolella.


Tarvittiin:

Kirkasta teippiä
Tuloste (mikä tahansa paperinen teksti/kuva käy)
Vesikuppi

Teksti jonka halua päällystetään teipillä ja leikataan teipin kokoiseksi. Nyt tämä liuska laitetaan veteen likoamaan hetkeksi. Minulla tuo oli muutaman minuutin. Sitten paperi hangataan pois (minulla lähti lähes kokonaisena palana). Annetaan teipin kuivahtaa. Itse kuivasin lämpimän hellan päällä pidellen... ehkä hiustenkuivaaja voisi myös toimia.

Sitten teksti liimataan haluttuun paikkaa. Itse liimasin sanan "yleispuhdistus" sumutepulloon jossa luonnollsesti tekstin perusteella on yleispuhdistusainetta.

Tarvikkeet ovat näinkin yksinkertaiset

teipitetty teksti

tiputettuna veteen

kun sen sieltä nostin

kuivattuna paikoillaan.