Oon jo jonkin aikaa ettiny puisia suht edullisia kauhoja kaupoista, mutta en oo löytäny. No nyt päätin sitten että puulastakin käy. Löysin Tarjoustalosta puulastoja 2kpl 1,50e, joten päätin tehdä niistä yrttimaan nimikyltit. No hetken mietittyäni päädyin kuitenkin vaihtamaan uudet lastat jo käytössä olleiden tilalle ja uhrasin siis jo käytössä olleet lastat tälle projektille.
Tein puuta vanhentavan liuoksen teräsvillasta ja etikasta. Pienin teräsvillaa n. Peukalon pään kokoisiksi paloiksi, joita oli ehkä 5-8. Laitoin palat lasipurkkiin ja kaadoin päälle etikkaa niin että pallerot peittyi. Annoin muhia kansi auki 3 päivää, niin että teräsvilla oli sulanut. Ensin käsittelin lastat aamukahvista jäänneellä tilkalla (tämä on oleellista sillä tämä käsittely tarvitaan jotta teräsvilla-etikkaliuos tehoaa). Kahvikäsittelyn kuivuttua tai lähes kuivuttua käsittelin lastat teräsvilla-etikkaliuoksella. Kahvin ja etikka seoksen sutimiseen käytin isoa askartelu sivellintä.
Lopuksi esiin polttokaiverrus sarja ja nimiä lastoihin. Tällä kertaa nämä lastat menevät erottamaan sokeri- ja silpoydinherneen toisistaan, sekä merkkaamaan missä tilli kasvaa.
Tästä siis lähdettiin. Puhtaat mutta käytetyt puiset paistolastat...
Käsittelyn ja polttokaiverruksen jälkeen. Ensin vähän hahmottelin tekstiä lyijykunällä, jonka jälkeen kaiverrin käteen ja kirjoittamaan.
Tässä kuvassa näyttää enemmän että lasta olisi märkä kuin käsitelty. Käsittely harmaannuttaa puuta kyllä selvästi enemmän livenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita