lauantai 19. lokakuuta 2013

Veranta

Oonkin esitelly teille jo lähes kaikki meidän talosta ja vielä melko loogisessa järjestyksessä. Eteisestä alotettiin ja olohuoneeseen päästiin. Meille ei kuitenkaan tulla sisään eteiseen vaan oikeasti verannalle. Medän veranta on ollu niin kaamea kaaos jo pidemmän aikaan ja nyt siihen tuli hieman helpotusta kun saimme isältäni tilaamamme säilytysarkut.

Tässä siis osa siitä tavara määrästä joka piti tyhjentää ensin pois, että saatiin arkut paikoilleen.

Tässä tyhjennetty veranta, vain klaffipöytä romuineen enää jäljellä.

Pöytä pieneni ja vaihto vastakkaiselle seinälle. Mies kyllä antoi tuolle pöydälle jo kyllä siirtotuomion kun tieto arkkujen saapumisesta tuli. Hah eipä lähtenykkään kellariin lepäämään, vaan jäi verannalle :)

Tässä taas kamat sisään kannettuna ennen niiden järjestämistä arkkuihin. (Tuli jo yö vastaan ja jatkoin seuraavana päivänä järjestelyä)

Hah ja siinä se on niin ihanan siisti veranta. Äijän treenikamat nyt valitettavasti säilytetään täällä ja ton tyhjän kolonkin valtaa vaunut. Mutta kyllä mä aijon tuolla keväällä aamukahvit juoda <3 Pehmusteet noiden arkkujen päällä on meidän pihakalusteista ja saavatkin olla nyt käytössä ympäri vuoden.



2 kommenttia:

  1. Hah haa ja lällälää, mullapas on ollut iskäs tekemä vastaava systeemi parvekkeella jo yli 20 vuotta ;)
    Tosi kivaksi tuli toi teidän kuisti :)
    Terkuin p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lälläs lää arvaa muistinko et sullakin on. JOO :) ihan mainio ja mahtu enemmän ku luulin tavaroita piiloon. Pienemmäs on kukkaruukut yms ja isommas vaikka mitä kamaa aina makuualustasta mattopiiskaan :)

      Poista

Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita