Näytetään tekstit, joissa on tunniste verhot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste verhot. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Makkarin kevättä

Makkari on varmaan muuttunu eniten.. isotaulu sängynpäädystä on siirtyny varastoon ja paikan saanut hylly. sängynpäädynkin innostuin maalaamaan uudelleen (sama väri kuin ennen, kulumat vaan piiloon).

Kivasti pedattuna, mitä ei kuitenkaan tehdä kuin  n. 2 kertaa vuodessa :D

uudet verhot väsäsin keittiöön tarkoitetuista verhoista, jotka ei sitten istuneetkaan keittiöön. Jotenkin niin vaaleeta kun tottunu tummiin verhoihin makkarissa.

Lipaston päälle vähän uudenlaista asetelmaa.

torstai 26. helmikuuta 2015

Veranta pukeutuu kevääseen

Alotan esittelyn meidän ensimmäisestä "huoneesta" eli verannasta. Tällä kertaa se on jopa ihan siisti ja ylimääräiset tavarat on löytäny paikkansa. Enään ei isot vaunutkaan viel koko lattia tilaa vaan siinä voi jopa vaikka tanssia <3

istuinpaikkoja riittää useammallekkin...

Aurinkoisena kevät päivänä verannalle voi laittaa vaikka picnicin pystyyn ;)

selkää pehmittää itse tehty kirahvi tyyny

nurkassa komeilee tuikkulintuhäkkilyhty

itse tehdyt taulut. Nää kyllä ajattelin että voisin siirtää tytön huoneeseen... katotaan siirränkö ;)

Niin ja onahan meillä verannalla uudet verhot :) ihanan vaaleaa verrattuna niihin vanhoihin suklaaruskeisiin.