Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipä. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. marraskuuta 2014

Leipäpussi

Mua on ärsyttäny pidemmän aikaan kun leivon leipää ja vien sitä jollekkin niin missä kuljetan sen leivän. Tuoreena jos sen haluan niin oon yleensä kääriny vaan keittiöliinaan ja kiikuttanu perille. Mutta ratkaisu löytyi tähänkin eräs ilta unenpöppörössö.

Ompelin puuvillaisesta kankaasta pussin, johon tein vielä kuvan siirrolla kuvioinnin ja kappas leivän kuljetuspussi on valmis. Lisäks ihan kiva tuliainen leivän lisäks. 

Mietin että seuraavat teen jostain kivasta keittiöliinasta. Pussin sulkijanauhana on kierrettyä juuttinarua.

torstai 18. syyskuuta 2014

Pesto- ja tomaattileipää

Om om om tästä on tullu ihan mun lemppari resepti. Tää leipä uppoo meillä niin mieheen kun tyttöönkin. Idea on, että leipää ei tarvitse leikata vaan repiä.

Ensin tehdään taikina
2,5dl vettä
1/2pss kuivahiivaa
1rlk hunajaa
2tl suolaa
6dl jauhoja
1rkl öljyä

kuivat aineet sekasin, hunaja liotetaan lämpimään veteen ja sekoitetaan taikinaksi kuivien aineiden kanssa. Vaivataan ja lopuksi taikinaan lisstään öljy. Annetaan kohota n. 45min. 

Kaulitaan taikina n. uunipellin kokoiseksi levyksi. Täyetään pestolla tai millä tahansa "ohuella täytteellä". Ite tein aurinkokuivatyista tomaateista peston tyylistä tahnaa, joka toimi todella hyvin.

Kun täyte on levitetty tehdään taikinasta neliöitä. N. 8cm x 8cm Ja pinotaan ne torniksi, joka laitetaan leipävuokaan poikittais suunnassa. Paistetaan 200astetta 30min

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Tilli-savulohi ruisnapit

Meillä kävi tossa viimeviikolla saunavieraita illalla ja päätin tehdä niille ja meille omalleväellekkin vähän naposteltavaa.

Elikkä homma meni näin:

Viola tillituorejuustoa 
lämminsavulohta (ruodoton)
sitruunamehua
ruisnappeja/-sipsejä

tuorejuusto,kala ja sitruuna mehu taseseks tahnaks sekasin ja sitten vain lusikoidaan ruisnappien päälle. koristeeks laitoin pienet tillin lehdet jokaiseen. Hetken kävi kyllä mielessä että katkaravutkin olis kivoja, mutta enpä jaksanu vaivautua :D





perjantai 19. heinäkuuta 2013

Leipuri hiiva asuu...

...Ei ainakaan minussa.

Elikkäs ostin yks päivä kaupasta Perheleipureiden Boule leipää ja rakastuin siihen aivan täysin. No olihan sitten pakko hieman surffailla ja kirjoja selailla, josko sitä löytyis ohje ko. leivälle. Jotakin hieman sinne päin ohjetta löytyi ja pitihän sitä testata. Noo se olikin sitten isompi prosessi kun ensiksi kuvittelin. Leipä piti laittaa aluille jo edeltävänä iltana ja seuraava nostatuskin piti olla vielä 4 tuntia.  

Tälläistä siitä sitten tuli. 



Myöhemmin löysin samaisen ohjeen, mutta missä leipä leivottiin valurauta pataan. Pakkohan sekin oli kokeilla, mutta enpä tykänny, leivästä tuli lättänä ku lantti ja kuoreltaan kova kuin kivi. 

Ohje tuohon leipään


7dl jauhoja
1/4tl kuivahiivaa
1 1/2tl suolaa
3,5dl kylmää vettä

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lopuksi lisätään KYLMÄ vesi. sekoitetaan ja annetaan olla liinan alla huoneenlämmössä 12h/ yön yli

Seuraavana päivänä taikinaa käännellään muutama kerta ja lisätään hieman jauhoja kääntelyh yhteydessä. Itse lisäsin ehkä noin puoli desilitraa.

Taikina kipataan leivinpaperille ja annetaan nousta jälleen 4h.

Nyt taikina on enemmän tai vähemmän levy, jolloin leivinpaperin vastakkaiset seunat nostetaan yhteen (taikina liimaa paperin yhten ja leivästä tulee pötkylän muotoinen)

Tämä laitetaan uuniin tunniks 225 astetta.

Pata versiossa taikina kaadettiin valurautapataan ja paistettiin puoli tuntia kannella ja puoli tuntia ilman kantta.