keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uuden vuoden tunnelmissa

Nyt on joulu korjattu pois ja tilalle on tullu hopea ja ah niin ihana bling bling <3 
Perunasalaatin perunat on keitetty valmiiks iltaa varten ja nakitkin makoilee jääkaapissa odottaen keittoa.

Tää postaus on tosi lyhyt, mutta annetaan kuvien taas kertoa enemmän.

Kynttilä asetelma sai jäädä, koska oli tarpeeks blingi ja hopeinen. Tosin lisäsin tarjottimelle vähän akryylitimantteja.

Plantagenin ale- poro/peura/kauris sai kaverikseen Havin hopeisen kynttilän ja samoja akryylitimantteja kuin tarjottimellakin. Alustana on Ikean "pulla"lautanen.

Eteisen joulukukka asetelma rehottaa ja saikin sen turvin vielä jäädä muistuttamaan joulusta. Liinaksi tempasin kangaskaapista pätkän paljetein koristeltua tylliä.

Muitakin bling vling juttuja meiltä sisustuksesta löytyy, mutta esittelen ne erikseen ;)

torstai 25. joulukuuta 2014

Itse tehtyjä lahjoja

Tänä jouluna päätin myös että teen paljon lahjoja itse. Mukaan pääsivätkin soijavahakynttilät, itse ommeltu kaitaliina (tai siis vaan ne reunat ), koristellut tulitikkurasiat, tyynyliinat, tiskirätit, Tilda tytöt, huosiaimet, sinapit, karkit ja muistikirja. Lisäksi hyödynsin isäni taitoja ja mukaan lahjoihin pujahti myös puisia leikkuulautoja :)

Tässä on siis tuo tuohipesin ja leimasimella painettu tiskirätti. Käytin kankaalle sopivaa leimasin mustetta ja ihan tavallisia "tyhjiä" sieniliinoja. Leimalilin tekstin ja silitin musteen ohjeen mukaan kiinni. Pakkaus sellofaaniin ja huosiaimen käyttöohje mukaan.

Mukaan tilda tyttö ja itse tehty soijavah kynttilä

Tää oli ihan tavallinen valkoinen muistikirja, jonka maalasin turkoosiksi. Kirjamerkiksi tein tytön käden jäljen jonka piirsin pahviin x2 ja väliin liimasin kumilangan. Maalaus ja lahjan saajan nimi päälle.


Koristellut tulitikut

Isäni tekemät leikkuulaudat ja oma tekemä sinappi

vadelma sinappi, suklaanappeja ja riisimurokarkkeja

vara lumipallo ;)

ja vielä iso leikkuulauta

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Kärpässieni, marianne ja pari muuta

Tää joulu on kyllä ollu mun osalta melko omituinen. Ensin kaivan mummon kynttelikön, joka ei oo yhtään mun näkönen ja sitten vielä paketoin lahjat VÄRILLISEEN pakettiin. Aina oon paketoinu siihen ruskeenharmaaseen käärepaperiin, koska se on musta niin kaunis ja yksinkertanen.

Ikeassa bongasin kuitenkin tän ihanan kakspuoleisen paperin jota oli vielä rullassa 12m, joka riittäisi taatusti kaikkiin lahjoihin. Se sitten pääsi mukaan ja näin onkin kaikki lahjat paketoitu joko siihen tai sellofaaniin.


Tällänen lahjaläjä odottais avaajia meillä :)

Aikasemmin kun pohdin miten liinat laitan jouluksi niin päädyin tälläiseen. Pöydän päässä vielä tytön "sottasuoja"

Tähän kuvaan ja tähän tunnelmaan: 
TERVETULOA JOULU!

HAUSKAA JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulukuusi

Meillä on kuusi tuotu yleensä sisälle vasta aatonaattona tai aattona, mutta tänä vuonna kuusi kannettiin sisälle jo viime perjantaina ilostuttamaan ja tuoksua tuomaan.

Yleensä en oo juurikaan piitannut minkälaisia koristeita kuuseen laitan, mutta tänä vuonna oli selvät sävelet että jotain yks värisiä. Koriste laatikon avattuani päätin että väri on hopea.

Kuusi on pieni metsä kuusi, joten siihen riitti lyhyt minivalosarja. Pallot ovat ihan normaaleja hopeisia palloja eri kiiltoasteilta.

Pisaran muotoset glitteri koristeet on useamman vuoden takainen ostos Ikeasta. Samoin ohut hopeinen nauha on Ikeasta.

Toi hapsunauha menee kyllä hankintalistalle, koska sellanen tuuheampi olis paljon kivempi.

Siinä se meidän kuusi on kokonaisuudessaan. Tykkään.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Mummon kynttelikkö

Tää kynttelikkö on levänny muutaman joulun kellarissa ja eipä oo tullu mun pieneen mieleenkään ottaa sitä esiin, koska on ollu musta niin ruma. Niin se mieli muuttuu, koska tänä jouluna ja oikeastaan jo varmaan lokakuussa päätin että nyt kaivan sen esiin ja laitan sen päälle.

Tää kynttelikkö on siis mun mummon peruja ja ollut ennen keittiön pöydällä. Tällähetkellä keittiön pöytä on niin täys kaikkea muuta, joten tää sai siirtyä olohuoneeseen.

Kulta ei oikeen oo mun väri, mutta oon yrittäny opetella tykkäämään siitä. Ehkä tän myötä mun kultakammokin alkaa hiipua.

Siinä se nyt kauniisti loistaa. Vieressään adventtikynttilät ja muutama tuikun raato xD

lauantai 20. joulukuuta 2014

Pikkujoululahjat

Vietettiin ensimmäisenä adventtina pikkujouluja, johon tein naisille lahjoiksi jalkakylpysettejä.

Settiin kuului: 
Jalkakylpypommit
luffasienisaippua
pieni pyyhe 
"käyttöohjeet"

Tällänen setti. Pommit on lasipurkissa, jonka kannen maalasin spraymaalilla.

Tässä paketti ulkoapäin. Pussin kääräsin tapetin jämistä ja sidoin kiinni juuttinarulla.
Taitteluohjeen nappasin täältä

perjantai 19. joulukuuta 2014

Pakettikortit

Väänsin harmaasta kartongista joulukortteja, joista jäi suikaleet ylimääräsiks. säästin ne ja nyt niille tulikin käyttöä pakettikortteina.


tarvittiin kartonki suihkaleita ja leimasin

ja kappas, ne on valmiit.

reijät vielä päähän niin ei kun kiinni paketteihin :)