maanantai 9. tammikuuta 2017

Project333: YourCloset- sovellus

Project333 tueksi latasin kännykkään YourCloset- sovelluksen. Tällä sovelluksella pystyn kuvaamaan vaatteeni ja jakamaan ne eri kategorioihin ja vuoden aikoihin. 



Kategorioiden määrää ja nimiä pystyt myös muokkaamaan omien mieltymysten mukaan. Itse suomensin osan otsikoista, jotta pystyn helpommin havainnollistamaan kategorian sisällön.

Vaatteista pystyn koostamaan erilaisia asukokonaisuuksia ja mikä parasta klikkaamalla asukokonaisuutta pystyn sen vielä siirtämään matkaluettoloon. Matkaluettelon mukaan voin pakata reissutavarani näppärästi kädenkäänteessä.



Lisäksi pystyn tallentamaan jokaisen päivän tyylini sovelluksen kalenteriin, josta voin seurailla asujeni vaihtelevuutta. Pystyn myös suunnittelemaan asukokonaisuuksia tuleville päiville.
Sovellus kertoo myös mm. kuinka monta kertaa kutakin vaatetta olet käyttäny (mikäli olet lisännyt asukokonaisuudet kalenteriin) ja mitkä vaatteet ovat jääneet kokonaan ilman asukokonaisuutta.


Mielestäni näppärä sovellus, sillä se sisältää kaiken kuvan muokkauksesta asukokonaisuuksien tekemiseen.

Olen nyt noin 3 viikkoa käyttänyt kapselivaatekaappia ja olen tykännyt. Ennenkin pukeutuminen oli helppoa, mutta nyt vielä helpompaa kun lähes kaikki käyvät yhteen toistensa kanssa.
Nyt olen myös huomannut ensimmäisen puutteen puvustossani. Valkoinen ihonmyötäinen toppi. Menee pitsitoppieni alla sekä ihan pelkästään toppina. Onneksi tämä on helppo ja halpa hankinta ettei se haukkaa isoa palaa vuoden vaatebudjetistani.

Esimerkki kapselivaatekapin helppoudesta!

Meillä oli mieheni syntymäpäiväjuhlat ja annoin meidän kohta 4-vuotiaan tyttäremme päättää mitä puen päälleni juhliin. Tytöstä se oli oikein hauskaa ja minulle se ei myöskään tuottanut sydämmen tykytyksiä, koska tiesin että kaikki vaatekomerossani todella sopivat yhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita